Opiskelijablogi: Taidehistorian opinnot syventävät kuvataiteen kokemusta
Seison Ateneumissa Berndt Lindholmin Metsänsisusta-maalauksen edessä ja katson teosta uusin silmin. Kuvassa sammaleisten kivien reunustama polku katoaa puiden välistä siivilöityvän valon kajoon. Teos on minulle tuttua tutumpi, mutta vasta nyt Suomen taiteen historian opintojakson suoritettuani oivallan, mihin sen viehätys perustuu.
Avoimen yliopiston opinnoissa ymmärsin, että Lindholm on sommittelussaan sijoittanut kuvan oikeanpuoleisen kultaisen leikkauksen paikkaan, josta polku lähtee.
Lindholmin työtä katsoessani minulla on aina ollut tunne, että maalaus imaisee metsään kulkemaan. Kuin olisin juuri astumaisillani kuvaan sisään. Avoimen yliopiston opinnoissa ymmärsin, että Lindholm on sommittelussaan sijoittanut kuvan oikeanpuoleisen kultaisen leikkauksen paikkaan, josta polku lähtee. Siis juuri siihen, jossa katsoja seisoo teoksen edessä ja aloittaa kuin lumottuna matkansa kuvatilaan.
Berndt Lindholm kuului 1800-luvun puolivälissä siihen joukkoon Düsseldorfissa opiskelleita suomalaisia taiteilijoita, jotka toivat uudenlaisen maisemamaalauksen Suomeen. Ylhäältä panoraamana avautuvien ylväiden maisemien sijasta düsseldorfilaisen suuntauksen maalarit kuvasivat metsän sisätilaa. Lindholm tuntuu erityisesti painottaneen töissään omakohtaista luontokokemusta. Hän pakottaa katsojan menemään metsään ja aistimaan sen valon ja varjon vaihtelun luoman tunnelman.
Tieto muuttaa taidekokemusta
Ennen länsimaisen ja kotimaisen taiteen historian opintoja lähestyin kuvataidetta ennen kaikkea visuaalisten elämysten etsijänä. Kun kerran pahoittelin tutulle kuvataiteilijalle, että en ymmärrä nykytaiteesta paljoakaan, hän vakuutti, ettei itsekään ymmärtänyt. Taidetta ei ymmärretä, se koetaan, hän sanoi.
Kun taiteilijan ja hänen työnsä osaa sijoittaa historian aikajanalle kulloiseenkin taidesuuntaukseen, teosten yksityiskohdista pystyy nauttimaan enemmän.
Kokemuksellisuus ja taideteosten herättämät elämykset ovat eittämättä kuvataiteen tärkein sisältö. Kuitenkin länsimaisen ja kotimaisen taiteen historian tuntemus syventää kaltaiseni tavallisen katsojan kokemusta lisäämällä ymmärrystä siitä, mitä taiteilija on ajatellut tai tarkoittanut teoksellaan. Kun taiteilijan ja hänen työnsä osaa sijoittaa historian aikajanalle kulloiseenkin taidesuuntaukseen, teosten yksityiskohdista pystyy nauttimaan enemmän.
Taidemuseoiden kulta-aikaa
Jatkan Ateneumissa ylimmän kerroksen Rajojen rikkojat-näyttelyyn ja löydän toisenkin düsseldorfilaisen, Lindholmin oppilaan Fanny Churbergin. Parhaillaan esillä olevassa suositussa näyttelyssä on useita Churbergin metsän sisustaa kuvaavia töitä. Churberg on monien töiden siveltimenvedoissaan ja väreissään rohkeampi kuin Lindholm. Mutta se sopiikin rajojen rikkojalle.
Suomessa eletään tällä hetkellä taidemuseoiden kultakautta. Ei meillä ihan huonosti mene, kun museoihin jonotetaan taiteen äärelle. Voiko taidetta pitää ylellisyytenä, kun niin monien kansalaisten nälkä siihen on pitelemätön. Ruokahalua voi kasvattaa ensi lukuvuonna vielä länsimaisen ja kotimaisen taiteen historian opintojaksoilla Jyväskylän avoimessa yliopistossa.
