Rotukoiratuotanto ei voi enää ohittaa koirien hyvinvointia
Rotukoirien kasvattaminen perustuu ajatuksiin rodunmukaisuudesta sekä rotupuhtaudesta, eli siihen, että koiria risteytetään vain samanrotuisten koirien kanssa.
Vallitseva tapa tuottaa koiria esitetään usein luonnollistettuna ja vaihtoehdottomana. Rotukoiratuotannon historia on kuitenkin vain runsaan 150 vuoden ikäinen. Viimeistään 2000-luvulla on alettu herätä siihen, millaisia seurauksia sillä on koirille.
Koiria tuotetaan ihmiskeskeisesti vastaamaan kulttuurisia mieltymyksiä koirista, jolloin muun muassa ulkonäkökeskeisyys ja alistuvuus ihmisen hallintaan korostuvat. Ihmisen paras ystävä on paras ystävä, koska ihmiset ovat tuottaneet sen sellaiseksi – ja koiralla on hyvin rajallisesti tilaa käyttäytyä muilla tavoin. Sen sijaan, että toistelemme sokeasti ajatusta koirasta ihmisen parhaana ystävänä ja piilotamme tällä koirasuhteiden yksipuolista vallankäyttöä, olisi tärkeämpää kysyä, millaisia ystäviä me ihmiset olemme koirille.
Kapea perimä tuottaa ongelmia monessa rodussa
Ongelmia rotukoirille tuottavat erityisesti liioitellut piirteet – eli monien rotujen ”rotutyypillisyys” – sekä kapea perimä. Eläinlääketieteellistä tietoa rotujen tilanteista on nykyään enenevissä määrin, minkä valossa muun muassa rotutyypillisistä piirteistään voimakkaasti kärsivien englanninbulldogin, ranskanbulldogin ja cavalier kingcharlersinspanielin kasvattaminen ja hankkiminen näyttäytyvät kyseenalaisena kärsimyksen tuottamisena.
Nämä koirat kärsivät siitä, mitä ne ovat ja millaisiksi ihmiset ovat ne tuottaneet.
Esimerkiksi kahdella ensin mainitulla rodulla esiintyy yleisesti monia vakavia rotutyypilliseen ulkomuotoon liittyviä terveysongelmia: hengitysvaikeuksia, selkärangan epämuodostumia, nivelongelmia sekä iho- ja silmäsairauksia. Lisäksi ne eivät usein kykene luonnolliseen synnytykseen, vaan suuri osa pennuista syntyy keisarinleikkauksella.
Vuonna 2021 julkaistussa laajassa ruotsalaistutkimuksessa todettiin rotukoirien keskimääräisen sukusiitosasteen olevan lähes 25 prosenttia, mikä vastaa vanhemman ja jälkeläisen tai kahden jälkeläisen risteyttämistä keskenään. Monilla roduilla sukusiitosaste on vielä tätäkin korkeampi.
Ihmisillä ja villieläimillä kymmenen prosentin sukusiitosaste tiedetään rajaksi, jonka jälkeen sukusiitoksen haitat alkavat ilmetä.
Sukusiitos lisää sairastavuutta, lisääntymisvaikeuksia, pentukuolleisuutta ja pentujen epämuodostumia.
Korkea sukusiitosprosentti on seurausta erityisesti siitä, että rotuihin on alkujaan otettu pieni määrä koiria ja jalostuksessa on suosittu yksittäisiä koiranäyttelyissä tai -kokeissa menestyneitä yksilöitä.
Suomessa koirien jalostuskäytölle on jo asetettu rajoituksia
Sisäsiittoisuuden vahingollisuudesta ja koirien perinnöllisiin sairauksiin on herätty eläinlääketieteellisen tiedon karttuessa.
Koirankasvattajajärjestöt ovat puuttuneet muun muassa koirayksilöiden liikakäyttöön jalostuksessa.
Suomessa rotukoirien terveyttä tutkitaan paljon ja koirien jalostuskäytölle on asetettu rajoituksia, millä on saatu vastattua monien rotujen terveysongelmiin, kuten suomenpystykorvan epilepsiaan.
Rotukoiratuotannon keskeiset rakenteet, puhdasrotuisuus ja rodunmukaisuus, ovat kuitenkin edelleen voimissaan. Ne aiheuttavat tarpeetonta haittaa ja kärsimystä lukuisille koirille ja ovat riski myös niille roduille, jotka eivät vielä kärsi merkittävistä ongelmista.
Nykyinen tapa tuottaa koiria ei ole vailla vaihtoehtoja
Rotukoira ja erilaiset koirarodut ovat kulttuurisia ilmiöitä. Ihmisten ja koirien välisessä historiassa ne ovat kuitenkin hyvin tuoreita, alle 200 vuoden ikäisiä.
Kulttuurisuuteen liittyy aina satunnaisuutta – asiat voisivat olla myös toisin. Lisäksi kulttuuri on jatkuvassa muutoksessa.
Vaikka rotukoiran asema on Suomessa vahva, nykyinen tapa tuottaa koiria ei ole vailla vaihtoehtoja.
Nykyistä eettisesti kestävämpi koiratuotanto vaatii rotukoiratuotannon rakenteiden uudistamista. Tiukasta puhdasrotuisuuden vaatimuksesta ja kulttuurisilla valinnoilla suljetuista rotukoirapopulaatioista on siirryttävä kohti huokoisempia roturajoja ja perimän vaihtumista rotujen välillä.
Koirankasvattajajärjestöt ovat käynnistäneet viime vuosina roturisteytysprojekteja joissain ongelmallisimmissa roduissa. Näiden vaikutus on kuitenkin vielä hyvin pieni, eivätkä ne muuta rotukoiratuotannon isoa kuvaa.
Jostain on aloitettava, mutta koirilla ei ole enää aikaa odottaa. Koiratuotantoa on uudistettava laajasti ja syvästi, eikä sen ohjausta ja valvontaa voida enää jättää vain koirajärjestöjen riittämättömän itsesäätelyn varaan, vaan valtiovallan ja viranomaisten on puututtava koiratuotannon ongelmiin.
Ate Tervonen
Kirjoittaja työskentelee tutkijana musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimusten laitoksella Jyväskylän yliopistossa. Hän on tutkinut muun muassa suomalaista koirakulttuuria ja kulttuurin vaikutuksia koiriin rotukoiratuotannossa, koirankoulutuksessa ja populaarikulttuurin kuvastoissa.
