Yksilökeskeisyys jättää vanhemmat pärjäämään yksin
Yksilökeskeisyyttä ja itsenäisyyttä korostavissa maissa, joihin Suomi lukeutuu, vanhemmat vastaavat lapsen hoivasta ja kasvatuksesta ja muut lähiaikuiset ovat mukana vain löyhästi.
Perheenjäsenten omia tarpeita ja toimijuutta pidetään tärkeinä, ja lastenkasvatuksessa korostuu itseluottamuksen, hyvän koulumenestyksen ja itsenäisyyden tukeminen. Individualistiset arvot ovat yhteydessä sukupuolten väliseen tasa-arvoon, sillä individualistisissa maissa naisia pidetään itsenäisinä toimijoina perheissä.
Sen sijaan yhteisöllisyyttä korostavissa eli kollektivistissa maissa arvostetaan perheenjäsenten keskinäistä tukea, hoivaa ja solidaarisuutta. Ydinperheen ympärillä on laaja sosiaalinen verkosto jakamassa hoivavastuita. Perhesuhteet ovat hierarkkisia, ja monissa näistä maista sukupuolten välillä vallitsee epätasa-arvo.
Yksilökeskeisyys lisää vanhempien uupumusta
Maailmanlaajuisesti kansakunnat ovat siirtyneet kohti individualistisempaa arvomaailmaa. Erityisesti nuoret sukupolvet ovat omaksuneet yksilökeskeisimpiä toimintatapoja. Vaikka individualistiset ja kollektivistiset arvot esitetään usein toisensa vastakohtina, monet perhetutkijat pitävät niitä toisiaan täydentävinä. Heidän mielestään ihmiset kaikkialla maailmassa tarvitsevat sekä omaa toimijuutta että yhteenkuuluvuutta toisiin perheenjäseniin.
Korostuneella yksilökeskeisyydellä on haittapuolensa. Kansainvälinen tutkimus, jossa Jyväskylän yliopisto on professori Kaisa Aunolan johdolla ollut mukana, osoitti yhteyden individualististen arvojen ja vanhemmuusuupumuksen välillä.
Mitä korkeammalla individualistiset arvot olivat, sitä enemmän esiintyi vanhemmuusuupumusta.
Tulosta on selitetty korkeilla suorituspaineilla vanhemmuutta ja lapsen menestystä kohtaan sekä sillä, että lasten hoiva kasautuu vain äidille tai ydinperheelle ilman lähiaikuisten tukea. Suomi oli niiden maiden joukossa, joissa esiintyi eniten vanhemmuusuupumusta.
Suomessa ilmapiiri vanhemmuutta koskien on kovaa
Yksilökeskeisyyden tiedetään heijastuvan perhe-elämään myös lisääntyneinä jännitteinä parisuhteessa ja perheen arjessa.
Suomalainen perhepolitiikka on onnistunut sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisessä, mutta ilmapiiri vanhemmuutta koskien on kovaa.
Vanhemmat kokevat yhteiskunnan asettamat menestysodotukset korkeiksi, kun taas vanhemmuuden ja hoivan arvostus koetaan vähäisenä ja toissijaisena. Vanhemmat kokevat, että heidän tulisi hankkia lapsia ja omistautua vanhemmuudelle, mutta ilman että se vähentäisi osallistumista työelämään.
Lisäksi suomalaiset vanhemmat kokevat usein joutuvansa selviytymään yksin ilman lähipiirin tukea.
Tuore Jyväskylän yliopiston väitöstutkimus (Kuusiaho, 2026) osoitti, että vauvaperheiden vanhemmista puolet koki saamansa tuen lähipiiriltään riittämättömäksi. Vaikka tukea olisi ollut saatavilla, vanhemmilla oli korkea kynnys pyytää apua. Yksin pärjäämisen eetos liittyy individualismiin.
Perhetyö ja -palvelujen rahoituksen vähentäminen jättäisi vanhemmat yksin
Perhepalveluja ja järjestöjä tarvitaan enemmän kuin koskaan tukemaan vanhemmuutta ja lisäämään tukiverkkoja heidän ympärillään.
Suomessa perhekeskukset tarjoavat asiantuntevaa tukea vanhemmuuteen sekä vertaistukea matalan kynnyksen kohtaamispaikoissa.
Järjestöt ovat aktiivisesti mukana perhekeskustoiminnassa. Tarvittaessa perheet voivat saada tukea myös sosiaalityöstä sekä perhe- ja kasvatusneuvoloista.
Nyt sekä järjestöjen, perhekeskusten että perhe- ja kasvatusneuvolatoiminnan rakenteita ollaan muuttamassa ja rahoitusta vähentämässä. Tämä lisäisi edelleen vanhempien tunnetta vanhemmuuden vähäisestä arvostuksesta ja jättäisi vanhemmat entistäkin enemmän yksin.
Anna Rönkä
Kirjoittaja on professori Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa.
