Ohjaustyön osaamiskuvausten selvitys ja yhteiskehittämisprosessi

Tässä hankkeessa selvitettiin ohjaustyön edellyttämää osaamista monipuolisesti eri konteksteissa ja laadittiin yhteistyössä ohjausalan toimijoiden kanssa kuvaus kansallisista ohjausalan ammattilaisten ydin- ja erikoisosaamisista.
Hankkeen kansikuva

Sisällysluettelo

Hankkeen kesto
-
Tutkimuksen painoala
Oppiminen, opetus ja vuorovaikutus
Tutkimusalue
Koulutuksen tutkimuslaitoksen tutkimusalueet
JYU.Edu
Koulutus, työelämä ja elinikäinen ohjaus
Tiedekunta
Koulutuksen tutkimuslaitos
Rahoitus
EU Next generation

Hankekuvaus

Ohjausosaamisella tarkoitetaan niitä tietoja, taitoja, osaamista ja asenteita, joita elinikäisen ohjauksen eri tehtävissä tarvitaan riippumatta työskentely-ympäristöstä (ELPGN, 2015).  

Ohjausosaamisen kansallinen kuvaaminen tuo näkyväksi laadukkaaseen ohjaukseen tarvittavaa ammattitaitoa sekä eettisiä toimintaperiaatteita riippumatta siitä, missä yhteydessä ohjausta tarjotaan. Selvityksen tulokset antavat pohjaa myös vallitsevan koulutustarjonnan sekä siinä mahdollisesti ilmenevien kapeikkojen tarkastelulle sekä alan perus- ja täydennyskoulutuksen kehittämiselle.

Hanke oli osa TEM:n ja KEHA-keskuksen koordinoimista elinikäisen ohjauksen valtakunnallisista kehittämishankkeista ja se toteutettiin Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksella.

Julkaisut

  • Vuorinen, R., Kasurinen, H., Kettunen, J., Kukkaneva, E. & Ruusuvirta-Uuksulainen, O. (2023). Ohjausalan ammattilaisten osaamiskuvaukset. Ehdotus kansalliseksi osaamiskehykseksi. Raportteja ja työpapereita 4. Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos. https://doi.org/10.17011/ktl-rt/4
     
  • Kettunen, J., Vuorinen, R., Kasurinen, H., Kukkaneva, E. & Ruusuvirta-Uuksulainen, O. (2023). Ohjausalan ammattilaisten osaamiskuvaukset: arviointilomakkeet. Raportteja ja työpapereita 7. Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos. https://doi.org/10.17011/ktl-rt/7
     
  • Vuorinen, R., Kasurinen, H., Kettunen, J., Kukkaneva, E. & Ruusuvirta-Uuksulainen, O. (2023). Ohjaustyön osaamiskuvausten selvitys ja yhteiskehittämisprosessi. Raportteja ja työpapereita 10. Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos. https://doi.org/10.17011/ktl-rt/10

    In English

  • Vuorinen, R., Kasurinen, H., Kettunen, J., Kukkaneva, E., Ruusuvirta-Uuksulainen, O. (2024). A proposal for a National Competency Framework for Career Professionals. Finnish Institute for Educational Research Reports and Working Papers 6. https://doi.org/10.17011/ktl-rt/6
     
  • Kettunen, J., Vuorinen, R., Kasurinen, H., Kukkaneva, E. & Ruusuvirta-Uuksulainen, O. (2024). National Competency Framework for Career Professionals: Assessment Forms. Finnish Institute for Educational Research Reports and Working Papers 9. https://doi.org/10.17011/ktl-rt/9

    På svenska

  • Vuorinen, R., Kasurinen, H., Kettunen, J., Kukkaneva, E., Ruusuvirta-Uuksulainen, O. (2024).Kompetensbeskrivning för professionella inom vägledning och handledning. Pedagogiska forskningsinstitutet Rapporter och arbetspapper https://doi.org/10.17011/ktl-rt/6
     
  • Kettunen, J., Vuorinen, R., Kasurinen, H., Kukkaneva, E. & Ruusuvirta-Uuksulainen, O. (2024). Kompetensbeskrivning för professionella inom vägledning och handledning: Bedömningsformulär. Pedagogiska forskningsinstitutet Rapporter och arbetspapper 5. https://doi.org/10.17011/ktl-rt/5

Hanketiimi

Ulkoiset jäsenet

Helena Kasurinen

Erityisasiantuntija
HK career guidance and consulting Ldt