Matka kohti lukion fysiikan ja matematiikan opettajuutta

Akseli Korhonen | Fysiikka

Opintojen edetessä ajatus opettajuudesta on vahvistunut ja tavoitteeni tulevaisuudessa olisikin päästä lukioon opettamaan fysiikkaa ja matematiikkaa. Tämä ei kuitenkaan sulje pois muita mahdollisia ovia, joita opinnot avaavat. Opiskelen pääaineen rinnalla myös luokanopettajaksi, mikä antaa vieläkin laajemman käsityksen kasvatustyöstä.
Akseli Korhonen
Julkaistu
3.6.2026

Kokemuksen kautta varmuutta opetustyöhön

Yliopistosta valmistuminen on vielä kaukana, mutta opintojen edetessä se alkaa häämöttää pikkuhiljaa enemmän. Valmistuessani unelmani ja tavoitteeni olisi päästä lopulta opettamaan lukiossa fysiikkaa ja matematiikkaa. Ennen sitä kuitenkin tahtoisin päästä hankkimaan itsevarmuutta opettamiseen sekä kasvatustyöhön. Yliopistossa näitä asioita käydään läpi teorian osalta, mutta itse työssä siitä voi oppia vielä lisää. Uskon yläkoulun olevan tähän tarkoitukseen paras ympäristö, joten toivoisin pääseväni aluksi yläkouluun opettajaksi ja siitä ajan kuluessa eteneväni lukioon opettamaan.

Mahdollisuuksia on monia, mutta on lopulta itsestä kiinni, minne haluaa suunnata.


Omat valinnat tukevat urahaaveiden toteuttamista

Opettajana työskentely on minulle selkeä tavoite, mutta tutkinto avaa ovia myös moniin muihin suuntiin. Voisin tulevaisuudessa olla esimerkiksi mukana kehittämässä oppimateriaaleja fysiikan ja matematiikan opetukseen tai kouluttamassa henkilöstöä yritysmaailmassa. Kokemuksen karttuessa olisi mahdollista työskennellä myös opettajankoulutuksen parissa.

Mahdollisuuksia on monia, mutta on lopulta itsestä kiinni, minne haluaa suunnata. Olen valinnut sellaisia sivuaineita, jotka tukevat omia unelmiani. Matematiikka on ehdoton valinta, jotta pääsisin opettamaan matematiikkaa. Fysiikan kandidaatin tutkintoon on jo itsessään sidottu paljon matematiikkaa, joten matematiikan opintoja oli helppo jatkaa pitkäksi sivuaineeksi.

Luokanopettajan opinnot laajentavat näkymää opettajuuteen

Aloitin tänä vuonna sivuaineena lisäksi luokanopettajan opinnot, eli niin sanotut pom-opinnot, jotta saisin lopulta pätevyyden toimia myös luokanopettajana.  En aluksi ollut kiinnostunut tästä pätevyydestä, mutta kiinnostus heräsi toisena opiskeluvuonna. Tämän sivuaineen myötä saan myös kokonaisvaltaisemman kuvan opettajuudesta ja enemmän työkaluja toimia opettajana. 

Jyväskylän yliopistossa tämä luokanopettajan ja aineenopettajan yhdistelmä on ylipäätään mahdollinen opiskella ja luokanopettajan sivuaineeseen hakeminen oli tehty helpoksi. Yleisesti ottaen minulle on opinnoissani tarjottu paljon työkaluja ja olen saanut itse valita, mitä niistä opettelen käyttämään. Juuri tämän takia Jyväskylän yliopisto on ollut sopiva paikka minua varten.