Yhteistyöllä hyvinvointia kouluyhteisöön
Näemme hyvinvointityön toteutumisen oppilaitoksissa jatkuvana prosessina, joka edellyttää 1) yhteisöllisyyttä edistävää johtamista, 2) hyvinvoivaa ja sitoutunutta työyhteisöä ja 3) yhteisiä toimintamalleja oppilaiden ja opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseksi.

Sisällysluettelo
Tutkimusryhmän kuvaus
Tutkimusryhmämme sai alkunsa kahden tiedekunnan (kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta sekä humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta) yhteistyönä syksyllä 2019. Lähtökohtana on tieteiden välinen työskentely, jossa yhteistyön ja erilaisten tulokulmien kautta pyritään löytämään uusiakin näkökulmia hyvinvointityöhön kouluissa. Toisena tärkeänä lähtökohtana oli saavuttaa oppilaitosten henkilökunnan näkemykset hyvinvointityöstä eri ammattiryhmät huomioiden ja yhteistyössä kehittää pitkäjänteistä ja kestävää hyvinvointia edistävää toimintaa kouluissa.
Keräsimme kattavan kyselyaineiston 48 keskisuomalaisesta koulusta tammi-helmikuussa 2020 juuri ennen koronapandemiaa. Kyselyn ja sen jälkeen keräämiemme haastattelu ja työpaja-aineistojen avulla olemme kehittäneet hyvinvointityön sekä hyvinvointityön johtamisen kyselyä, jonka avulla oppilaitokset voivat tunnistaa omia hyvinvointityön kehittämisen kohteita.
Keräämämme kyselyaineistot löytyy anonymisoituna Aila-tietokannasta.
- Hyvinvointityö ja työyhteisöjen hyvinvointi keskisuomalaisissa kouluissa etäkouluaikana 2020, https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3612
- Hyvinvointityö ja työyhteisöjen hyvinvointi keskisuomalaisissa kouluissa 2020, https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3611
Blogikirjoitus hankkeesta: Yhteistyöllä hyvinvointia kouluyhteisöön: Tutkimushankkeessa edistetään koulujen hyvinvointityötä Keski-Suomessa. KEHO-blog .
Raportti tuloksista: Koulun hyvinvointityön ja työyhteisön hyvinvoinnin raportti 2020: Keski-Suomi
Hankkeen tallenteet ja julkaisut
