Euroopan vanhat metsät puntarissa Brysselissä: Tutkijat ja EU-päättäjät saman pöydän ääressä keskustelemassa

Miten Euroopan jäljellä olevat vanhat metsät tunnistetaan ja miten niiden suojelu voidaan varmistaa? Tervetuloa seuraamaan etänä 29.9.2026 järjestettävää tilaisuutta, jossa pohjoismaiset ja baltialaiset tutkijat esittelevät uuden tutkimukseen perustuvan viitekehyksen vanhojen metsien tunnistamiseen Pohjois-Euroopassa. Tilaisuudessa tarkastellaan myös Euroopan unionin mahdollisuuksia varmistaa, että jäsenmaat toteuttavat unionin biodiversiteettitavoitteita yhdenmukaisesti ja tieteelliseen näyttöön perustuen.
Mikko Mönkkönen
Jyväskylän yliopiston professori Mikko Mönkkönen esittelee kriteerit Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseksi lehdistölle ja muille kiinnostuneille 29.9.2026 klo 14:30 Brysselissä. Tilaisuutta voi seurata etänä.
Julkaistu
23.9.2026

Euroopassa on jäljellä vain rajallinen määrä vanhoja metsiä. Ne ovat paitsi taloudellisesti merkittäviä myös korvaamattomia elinympäristöjä lukuisille lajeille ja keskeisiä luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Näiden metsien suojelu edellyttää tasapainoa ekologisten, taloudellisten ja sosiaalisten näkökulmien välillä sekä vahvaa tieteellistä perustaa. 

Tutkijat Pohjoismaista ja Baltian maista ovat kuitenkin tuoneet esiin huolen, että vanhojen metsien kansalliset määritelmät eivät aina vastaa uusinta tutkimustietoa. Tämän seurauksena osa metsistä, jotka täyttävät tieteelliset vanhan metsän kriteerit, voi jäädä suojelun ulkopuolelle ja altistua hakkuille. 

Euroopan komissio on korostanut, että jäsenmaiden käyttämien menetelmien tulee olla läpinäkyviä, julkisesti saatavilla ja tutkimustietoon perustuvia. Käytännön toteutus vaihtelee kuitenkin maiden välillä, mikä herättää kysymyksen siitä, kuinka yhdenmukaisesti Euroopan unionin biodiversiteettisitoumukset toteutuvat eri puolilla Eurooppaa. 

Tilaisuuden kohokohtia  

Tilaisuudessa "Europe’s Old-Growth Forests: Are National Definitions Keeping Pace with Science?" tutkijat, Euroopan komission, Euroopan parlamentin ja metsänomistajien edustajat keskustelevat siitä, miten tutkimustieto voi ohjata päätöksentekoa ja onko EU:lla riittävät keinot varmistaa vanhojen metsien tehokas suojelu käytännössä. 

Tilaisuuden avaa Jyväskylän yliopiston soveltavan ekologian professori Mikko Mönkkönen. Hän esittelee tutkimuspohjaiset kriteerit vanhojen metsien tunnistamiseen ja suojeluun Pohjois-Euroopassa. 

Mukana keskustelussa ovat myös Euroopan komission biodiversiteettiasioista vastaava vt. johtaja Ion Codescu, europarlamentaarikko Katri Kulmuni, metsänomistajia edustava Marko Mäki-Hakola sekä professori Bengt-Gunnar Jonsson Keski-Ruotsin yliopistosta.  

Tilaisuus tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden kuulla vanhojen metsien tunnistamista koskevan uuden tutkimusviitekehyksen laatineita tutkijoita sekä heidän näkemyksiään sen merkityksestä Euroopan metsäpolitiikalle. 

Tilaisuus  järjestetään Brysselissä 29.9.2026 klo: 14:30 Suomen aikaa, ja sitä voi seurata etänä. 

Seuraa tapahtumaa verkossa

Lisätietoja 

Aiheeseen liittyvä sisältö