Maailma muuttuu kysymällä.

  • Maailma muuttuu kysymällä.

    Kun maailma huutaa, sivistys kysyy. Kun maailma kiihtyy, sivistys kuuntelee. Jyväskylän yliopisto on kansainvälinen sivistysyliopisto, joka sytyttää uteliaisuuden, intohimon ja taidon kysyä, kyseenalaistaa ja nähdä toisin.

    Miksi? Koska ihmisen ja planeetan tulevaisuudelle sivistys ei ole vaihtoehto, vaan elinehto.
  • Tutkijoiden yö järjestetään perjantaina 25.9.

    Tutkijoiden yö raottaa jälleen tutkijoiden laboratorioiden ovia ympäri Eurooppaa ja avaa tämän hetkisen tutkimuksen maailmaa syyskuun viimeisenä perjantaina. Tutustu ohjelmaan ja tervetuloa kampukselle!
  • Keskisuomalaisia kutsutaan mukaan laajaan terveystutkimukseen

    Jyväskylän yliopisto on käynnistänyt laajan tutkimuksen, jossa kerätään tietoa keskisuomalaisten elämäntavoista. Kutsu kyselytutkimukseen lähetetään kaikille Keski-Suomen Biopankkiin näytteen ja yhteydenottoluvan antaneille henkilöille syksyn aikana. Tutkimukseen voi edelleen tulla mukaan antamalla biopankkinäytteen syksyn aikana.

    Ajankohtaista Jyväskylän yliopistossa

    Tutkimusuutisia ja tiedeartikkeleita

    Tule opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon

    Aina voi oppia uutta – tarjoamme opintoja kaikkiin elämäntilanteisiin.
    Opiskelijalähettiläät
    Jyväskylän yliopistossa sinusta voi tulla mitä vain.

    Meillä voit opiskella juuri itsesi näköisen tutkinnon tai suorittaa monipuolisia ja kaikille avoimia korkeakouluopintoja, joita voit opiskella missä ja milloin se parhaiten sinulle sopii.

    Meistä

    Jyväskylän yliopiston tavoitteena on olla vahva, vaikuttava ja kansainvälisesti vetovoimainen tiedeyliopisto.
    15 200
    Opiskelijaa
    2 850
    Asiantuntijaa
    255 M€
    Rahoitus

    Olemme vaikuttava sivistysyliopisto 

    Kauniilla puistokampuksellamme sykkii monitieteinen tiedeyliopisto – ihmisläheinen yhteisö, jonka yli 2800 asiantuntijaa ja liki 15 200 tutkinto-opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Korkeatasoisella tutkimuksella luomme ihmiselle osaamista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia läpi koko elinkaaren, aina varhaiskasvatuksesta ikääntymiseen asti.

    Tutustu Jyväskylän yliopistoon

    Tiedettä kaikille

    Jyväskylän yliopiston Tiedettä kaikille -toiminta tarjoaa tietoa ja elämyksiä kaikenikäisille.

    Tulevia tapahtumia