Edustuksellisen demokratian olisi hyvä nähdä kriisipuhetta pidemmälle
Jyväskylän yliopiston Historica-rakennuksen tiiliseinät kimmeltävät huurteessa helmikuisena pakkaspäivänä. Sisällä rakennuksessa pakkanen jää taakse, kun astun historian akatemiaprofessori Pasi Ihalaisen notkuvien kirjahyllyjen ympäröimään työhuoneeseen.
Ihalainen tutkii poliittisen puheen ja edustuksellisen demokratian pitkän aikavälin kehitystä Luoteis-Euroopassa. Perspektiivi kattaa vuosisatoja, joten hän on oikea henkilö arvioimaan, mitä Euroopan demokratioiden kehityskuluista on opittavissa – ja miten ne auttavat ymmärtämään demokratiaa tänään?
Edustuksellisessa demokratiassa päätösvalta on vaaleilla valituilla edustajilla. Malli on ollut länsimaissa käytössä viimeistään 1800-luvulta lähtien. Järjestelmä on todettu varsin toimivaksi tavaksi hoitaa yhteiskunnan asioita, joskin keskustelu siitä, pitäisikö kansalaisten päästä vaikuttamaan yhteisiin asioihin myös vaalien välillä, voimistui viime vuosisadan lopulla, Ihalainen kertoo.
Osallistava demokratia ei ole ongelmaton
Ajatus kansalaisia osallistavasta demokratiasta nousi alun perin vuoden 1968 paikkeilla ja vahvemmin 1990-luvulla, kun internetin ensiaskeleet loivat uusia mahdollisuuksia kansalaisten osallistumiselle. 2000-luvulla teema nousi myös EU:n agendalle ja levisi sitä kautta myös Suomeen.
Erilaisia ratkaisuja osallistumiseen käytännössä on etsitty jo 30 vuoden ajan.”
Kansalaisaloitteet ovat Ihalaisen mielestä olleet osallistavan demokratian onnistuneimpia ratkaisuja. Ne ovat saaneet ihmisiä liikkeelle ja parhaimmillaan johtaneet myös lainsäädäntömuutoksiin. Osallistava demokratia ei ole kuitenkaan ongelmaton, Ihalainen arvioi: Mitä enemmän kansalaisia halutaan kuulla, sitä enemmän syntyy palautetta ja keskustelua, jonka hallinta käy nopeasti vaikeaksi. Tätä Ihalainen kutsuu osallistamisen paradoksiksi.
Sosiaalisen media myötä 2000-luvun alun jälkeen osallistamisen varjopuolet korostuivat entisestään: keskustelu kärjistyi ja polarisoitui, jolloin osallistamisen ihanteita ei käytännön toteutuksessa saavutettu.
”Haluttiin osallistaa kansalaisia, mutta käytännössä sen toteuttaminen osoittautui monimutkaiseksi. Kuka pystyy käsittelemään tuhansia palautteita?”, Ihalainen kysyy.
Kansanäänestykset ovat alttiita ulkopuoliselle vaikuttamiselle ja disinformaatiolle
Osallistavan demokratian lisäksi on ollut radikaalimpiakin ratkaisuja tarjolla. Suoran demokratian keinoihin, kuten kansanäänestyksiin, Ihalainen suhtautuu varauksellisesti. Ajan saatossa autoritääriset johtajat ovat toteuttaneet kansanäänestyksiä valtansa oikeuttamiseksi.
Tuore esimerkki suorasta kansanäänestyksestä on Brexit, jota Ihalainen pitää ääriesimerkkinä päätöksestä, joka yksinkertaisti monimutkaisen poliittisen kysymyksen ja polarisoi keskustelun. Kansanäänestykset ovat myös alttiita ulkopuoliselle vaikuttamiselle ja disinformaatiolle.
”Kansanäänestykset eivät ole kokonaan kadonneet, vaikka Brexit osoitti niiden toimimattomuuden. Sveitsissä esimerkiksi käydään nyt keskustelua siitä, pitäisikö sen asukasmäärälle asettaa yläraja kansanäänestyksellä.”
Ääri- ja laitaoikeistolaiset liikkeet kannattavat suoraa demokratiaa
Ihalaisen mukaan suoraa demokratiaa on viime vuodet kannattaneet lähinnä vain ääri- ja laitaoikeistolaiset liikkeet.
”Ne näkevät kansanäänestyksissä mahdollisuuden haastaa parlamenttienemmistön harjoittamaa politiikkaa. Ideahan on alun perin ollut myös vasemmistolainen, mutta kun populismin ja äärioikeiston kannatus on noussut ja vaatimukset “suorasta demokratiasta” koventuneet, ovat maltillisemmat puolueet käyneet varovaisemmiksi.”
Ihalaisen mielestä ongelmana on, että poliittiset kysymykset eivät useinkaan ole yksinkertaisia kyllä–ei-valintoja, vaan ne vaativat asiantuntijoiden kuulemista, keskustelua ja edustajille mahdollisuutta myös muuttaa kantoja. Tällaista puntaroivaa keskustelua kansanäänestykset eivät tarjoa.
Kriisit ovat demokratian pysyvä seuralainen
Asiantuntijoiden puhe demokratian kriisiytymisestä on mediassa vahvasti esillä. Ihalainen myöntää huolen olevan osin perustelu. Erityisen vakavana hän pitää tilannetta Yhdysvalloissa, jonka demokratian hän arvioi olevan ”enemmän tai vähemmän romahtamassa”.
Läntisen Euroopan kehityksestä hän ei niinkään ole huolissaan, vaikka Ranskan ja Britannian kehityssuunnat herättävätkin kysymyksiä. Saksassa enemmistön vahva historiatietoisuus on demokratian turva. Hänen mukaansa EU:ssa demokratian puolustaminen on kuitenkin edelleen keskeinen tehtävä.
Ihalainen muistuttaa, että kriisipuhe ei ole uusi ilmiö, vaan osa pitkää historiallista jatkumoa.
Meillä on länsimaisissa demokratioissa ja Euroopassa asiat monella mittarilla paremmin kuin koskaan aikaisemmin."
"Tietyt uhat – kuten Venäjän harjoittamat aggressiot – herättävät aiheellisesti huolta, mutta nämä voivat myös yhdistää ja vahvistaa meitä puolustamaan demokratiaa”, Ihalainen muistuttaa.
Sosiaalinen media syventää kahtiajakoa huolestuttavasti
Median rakenteet ovat muuttuneet moneen kertaan, eikä nykyinenkään murros ole poikkeuksellinen: 1900-luvun alussa puoluelehtien lukijat elivät omissa kuplissaan, radio muuttui 1930-luvulla propagandan välineeksi ja 1960-luvun televisio toi poliitikoille suoran yhteyden yleisöön – samalla myös kärjistäen poliittista keskustelua.
Sosiaalinen media on sittemmin tuonut omat kierroksensa polarisaatioon, mikä huolestuttaa Ihalaista. Kun keskustelut kovenevat ja kahtiajako syvenee, ryhmät ajautuvat erilleen ja seuraukset voivat olla vakavia.
Ihalainen muistuttaa, että vain hieman yli sata vuotta sitten Suomen historiassa nähtiin, millaiseen väkivallan kierteeseen kansan syvenevä ideologinen kahtiajako lopulta johti.
Milloin demokratia on hauraimmillaan?
Pasi Ihalainen sanoo, että hauraimmillaan demokratian voi nähdään olevan silloin, kun maltilliset puolueet alkavat tehdä yhteistyötä ääriliikkeiden kanssa, tai kun vapaata keskustelua ja vaihtoehtojen esittämistä aletaan estää. Yhdysvaltojen kehityskulku on Ihalaisen mukaan varoittavana esimerkkinä tästä.
Demokratian vaaliminen edellyttää historian tuntemista, hän korostaa.
Meidän tulee yhteiskuntana aktiivisesti muistaa, mihin ääriliikkeiden nousu ja polarisaatio voivat pahimmillaan johtaa. Lyhyt muisti ei ole vain politiikan ongelma, ja siksi historian ymmärrys on ratkaisevaa, jotta demokratia pysyy elinvoimaisena ja uudistuskykyisenä."
”Kriittisyys ja tyytymättömyys demokratiaan on toisaalta sen elinehto", Ihalainen painottaa.
Vapaa keskustelu, erilaisten vaihtoehtojen esittäminen ja vallankäytön kyseenalaistaminen ovat terveen demokratian peruspilareita – ja juuri siksi niitä kannattaa vaalia.
”Edustuksellinen demokratia on huono näkemään pitkälle”
Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo arjessamme, ja luontokato kiihtyy. Elämisestä maapallollamme tulee entistä epävakaampaa. Tällaiset muutokset herättävät kysymyksen siitä, pystyykö poliittinen järjestelmämme reagoimaan riittävän nopeasti näihin haasteisiin.
Onko edustuksellinen demokratia liian hidas näin mittaviin ja nopeisiin haasteisiin?
Ihalainen nyökkää: sama ajatus on hänelläkin käynyt mielessä.
Hänen mukaansa ongelmana ei ole niinkään demokratian hitaus, vaan se, että sen syklit ovat liian nopeita suhteessa ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin ja muutoksiin. Vaalit neljän vuoden välein tekevät politiikasta lyhytjänteistä.
Edustuksellinen demokratia on huono näkemään pitkälle. Bensan, etelänloman tai oikeastaan minkä tahansa hinta on monille äänestäjille tärkeämpää kuin luonnon monimuotoisuus tai se, millaisissa olosuhteissa elämme vuosikymmenten päästä.”
Demokratiaa vaivaa Ihalaisen mukaan siis presentismi kumpaankin suuntaan – olemme liikaa kiinni tässä hetkessä emmekä kykene näkemään pidemmän aikavälin kehitystä ja yhteistä etua.
