Alanvaihtajat eivät ole hoiva-alan hätävara

Hoiva-alalla on monin paikoin työvoimapulaa. Hoitajia puuttuu, rekrytointi takkuaa ja väestön ikääntyminen kasvattaa palvelutarvetta. Työvoimapulaa ei ratkaista ilman alanvaihtajia. Silti heidän roolinsa jää usein huomaamatta. 

Alanvaihtajat eivät ole hoiva-alalla pieni sivuryhmä. He ovat suuri, mutta julkisessa keskustelussa yllättävän näkymätön joukko.

Ketkä tulevat alalta lähteneiden tilalle ja miksi?

Tuore tutkimuksemme osoittaa, että urasiirtymän lähtökohdilla voi olla merkitystä työntekijälle työhyvinvoinnin ja alalle kiinnittymisen kannalta.

Seitsemän erilaista polkua hoiva-alalle

Tarkastelimme tuoreessa kyselytutkimuksessamme sote-alan työntekijöitä, jotka olivat tulleet alalle alanvaihtajina. Tutkimukseen osallistui kaikkiaan lähes 2900 sote-alan työntekijää, joista lähes puolet oli tullut alalle alanvaihtajana. 

Alanvaihtajista yli 40 prosenttia tuli alalle kiinnostuksen tai kutsumuksen vuoksi. Työ koettiin merkitykselliseksi ja omien arvojen mukaiseksi. Monia motivoi halu auttaa. 

Tärkeitä syitä tulla alalle olivat myös työn vaihtamiseen pakottava tilanne (16 prosenttia), uuden alan hyvä työllisyystilanne (14 prosenttia) ja sopivasti avautunut työ- tai koulutusmahdollisuus (12 prosenttia). Lähipiirin rohkaisemana hoiva-alalle tuli yhdeksän prosenttia. Alalle takaisin palaajia oli viisi prosenttia ja sattuman vuoksi alalle tuli kaksi prosenttia.

Alalle tulon syyllä on merkitystä alalla pysymisessä 

Tulokset muistuttavat, ettei alanvaihto ole aina yksilön vapaasti ja pitkään harkitsema valinta. Urapäätöksiä muovaavat myös elämäntilanteet, työmarkkinat, koulutusmahdollisuudet ja odottamattomat urashokit. 

Joskus aiempi työ työntää pois, joskus uusi ala vetää puoleensa ja joskus sopiva ovi vain avautuu oikealla hetkellä.

Tutkimuksemme keskeinen havainto on, että sote-alalle tulon syyt ovat yhteydessä siihen, miten alanvaihtaja voi uudessa työssään ja aikooko hän pysyä alalla.

Kiinnostuksen tai kutsumuksen perusteella alalle tulleet kokivat enemmän työn imua kuin pakottavien tilanteiden tai hyvän työllisyystilanteen vuoksi tulleet. Heillä oli myös muita vähemmän aikomuksia vaihtaa pois sote-alalta.

Sattuman tai vahingon kautta alalle hakeutuneilla työuupumus oli korkeampaa kuin lähes kaikilla muilla ryhmillä. 

Hyvän työllisyystilanteen vuoksi alalle tulleet kokivat työn vastaavan omia tarpeitaan heikommin kuin he, jotka tulivat alalle työ- tai koulutusmahdollisuuden innoittamina.

Ryhmien kesken ei ollut eroja siinä, pitivätkö vastaajat sote-alan työtä ja omia kykyjään yhteensopivina. 

Tulokset eivät tarkoita, että alalle tulon syy määräisi ihmisen tulevan työuran. Ne osoittavat kuitenkin, että urasiirtymän lähtökohdilla voi olla merkitystä työhyvinvoinnille ja alalle kiinnittymiseen. 

Sote-ala ei voi rakentua pelkän kutsumuksen varaan

Hoiva-alalle on myönteinen havainto, että kiinnostuksella ja kutsumuksella on yhteys alalla pysymiseen. Siitä ei kuitenkaan pidä päätellä, että alalle kannattaisi rekrytoida vain vahvaa kutsumusta kokevia ihmisiä.

Kutsumus ei saa olla vaatimus, jolla oikeutetaan työn kuormittavuus tai odotetaan työntekijöiden venyvän loputtomasti. 

Merkityksellisinkään työ ei suojaa kiireeltä, riittämättömiltä voimavaroilta tai huonosti toimivilta työoloilta.

Keskeinen kysymys kuuluukin: voiko työstä tulla omaa, vaikka alalle olisi alun perin päädytty pakon, sattuman tai työllistymisen vuoksi?

Aiemman osaamisen tunnistaminen auttaa alanvaihtajaa

Hyvä perehdytys, varhaisen työuran tuki ja aiemman osaamisen tunnistaminen voivat auttaa alanvaihtajaa löytämään paikkansa uudella alalla. Erityisen tärkeää tuki on silloin, kun alanvaihdon lähtökohtana ei ole ollut vahva kiinnostus tai kutsumus.

Alanvaihtaja ei aloita työuraansa tyhjästä. 

Hänellä voi olla aiemmilta aloilta arvokasta asiakaspalvelu-, vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisuosaamista sekä kokemusta erilaisista työympäristöistä. 

Tämän tutkimuksen alanvaihtajat olivat tulleet sote-alalle tyypillisimmin majoitus- ja ravitsemisalalta, teollisuudesta sekä tukku- ja vähittäiskaupasta. Heidän osaamisensa pitäisi tunnistaa jo koulutuksessa ja perehdytyksessä sekä ottaa näkyvästi käyttöön työssä. 

Jos ihmisiä houkutellaan alalle mutta heidän osaamistaan ei tunnisteta, perehdytyksensä jää puutteelliseksi tai työolonsa kuluttavat heidät loppuun, työvoimapula ei ratkea. Tuloksena on pyöröovi, josta uusia työntekijöitä tulee sisään samalla, kun toiset poistuvat.

Alanvaihdon on oltava aidosti mahdollinen

Sopivalla hetkellä avautuva työ tai koulutus voi toimia myönteisenä urashokkina ja auttaa löytämään itselle sopivan suunnan.

Tutkimus osoitti, että avautuneen työ- tai koulutusmahdollisuuden innoittamana alalle tulleet kokivat työn ja omien tarpeidensa yhteensopivuuden paremmaksi kuin hyvän työllisyystilanteen vuoksi alalle hakeutuneet. 

Siksi koulutuspolkujen on oltava joustavia, saavutettavia ja taloudellisesti realistisia myös aikuisille, joilla on takanaan pitkä työura ja kannettavanaan taloudellisia tai perheeseen liittyviä vastuita. 

Alanvaihtajat eivät ole hätävara

Tutkimuksemme kertoo alanvaihtajien huomattavasta merkityksestä erityisesti lähihoitajien ja muiden toisen asteen sote-ammattilaisten joukossa. 

Alanvaihtajia ei pidä nähdä tilapäisenä työvoimareservinä, joka otetaan käyttöön silloin, kun muita työntekijöitä ei ole saatavilla. 

He ovat pysyvä osa sote-alan osaamista ja tulevaisuutta.

Työpaikat, koulutusjärjestelmä ja yhteiskunnan tukirakenteet vaikuttavat siihen, voiko pakosta alkaneesta siirtymästä kasvaa mielekäs ura, voiko sattumasta tulla onnistunut käänne ja voiko kiinnostus säilyä kuormittavassa työssä.

Alanvaihtajat eivät ole hoiva-alan hätävara. He ovat osa ratkaisua, kun heidät otetaan alalla hyvin vastaan ja yhteiskunta tukee alanvaihtoa.

Kirjoittaja Taru Feldt on psykologian professori Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa. 

Tutkimusprojektia ”Urashokkien merkitys sote-alan työuriin kiinnittymisessä” on rahoittanut Työsuojelurahasto (hanketunnus 240093).