Jyväskylän yliopiston puutarha ja kasvikokoelmat kriisinkestävyyttä kasvattamassa sodan ja muutosten keskellä.

Tässä Avoimen tiedon keskuksen blogikirjoituksessa paneudutaan siihen, miten Jyväskylän yliopiston puutarha ja kasvikokoelmat ovat olleet mukana kriisinkestävyyttä kasvattamassa sodan ja muutosten keskellä koko olemassaolonsa ajan. Blogikirjoitus on kirjoitettu Universeum-verkoston vuoden 2026 Euroopan akateemisen kulttuurin päivän (European Academic Heritage Day) teeman innoittamana kertomaan siitä, kuinka akateeminen kulttuuriperintö voi kertoa tarinoita resilienssistä poikkeuksellisissa tilanteissa ja muutoksissa.
Seminaarin opiskelijoita puutarhakurssilla seminaarin puutarhuri F.K. Väinölän johdolla vuonna 1915.
Jyväskylän opettajaseminaarin opiskelijoita puutarhakurssilla seminaarin puutarhuri F.K. Väinölän johdolla vuonna 1915.
Julkaistu
18.11.2026

Kirjoittaja: Hanna Keljo

Kuvat: Jyväskylän yliopiston Tiedemuseon kokoelmat

Jyväskylän yliopiston kasvitieteellinen puutarha on perustettu virallisesti vasta vuonna 1990, mutta kasvikokoelman ja koulupuutarhan historia ulottuu aina Seminaarinmäen opettajaseminaarin rakentamiseen saakka 1880-luvulle. Seminaarinmäen puutarha eli Seminaarinpuisto suunniteltiin Suomen ensimmäisen opettajaseminaarin opiskelijoiden ja puutarhurien ylläpitämäksi opetuspuutarhaksi, mutta myös seminaarin alueella asuvien opettajaopiskelijoiden maisemapuutarhamaiseksi asuinympäristöksi.

Seminaarinpuistosta muodostui Suomen ensimmäinen virallinen koulupuutarha ja siellä hankittujen oppien mukaan valmistuneet opettajat perustivat koulupuutarhoja ympäri Suomen vieden mukanaan puutarhanhoidon opit maakuntiin. Opettajilla olikin suuri merkitys puutarha- ja maanviljelysopin levittämisessä Suomessa ja omalla toiminnallaan he vaikuttivat koko maan puutarhakulttuurin kehitykseen ja tätä kautta laajemmin myös esimerkiksi kaupunkisuunnitteluun. Taustalla vaikutti ajatus puutarhan sivistävästä ja hyvinvointia lisäävästä vaikutuksesta, mutta elintarviketuotannon eli syötävien kasvien viljelyosaamisen merkitys oli suuri. Ruokakasvien kasvattamisen taidot nähtiin 1860-luvun nälkävuosien jäljiltä tärkeänä suomalaisten hyvinvoinnin ja kriisinkestävyyden kannalta.

Sortovuosia ja sota-aikaa

Suomen Venäjän vallan aikaisina sortovuosina ja sota-aikana 1900-luvun alussa Seminaarinpuistokin kärsi: elintarvikkeista oli huutava pula joten seminaarin opiskelijoista moni lähti maataloustöihin muualle ja samalla suuri osa seminaarin miesopiskelijoista siirtyi sotavoimiin. Itsenäistymisen jälkeen sisällissodassa vuonna 1918 kaikki opetus hiipui ja rakennukset luovutettiin Jyväskylän kenttäsairaalan käyttöön. 

Seminaarinpuisto jäi oman onnensa nojaan, kunnes 1920-luvulla olojen rauhoituttua puutarhassa alkoi uusi kukoistusaika: maatalousopetus ja kasvitarhanhoito kokivat uuden nousun, sillä omavaraisuutta ruoantuotannossa oli opittu pula- ja sota-aikoina arvostamaan. Puutarhaan valmistui uusi, ajanmukainen kasvihuone, luonnontieteen opetus vahvistui ja kasvikokoelmia kasvatettiin.

Puutarhatöitä kasvatusopillisen korkeakoulun kasvimaalla nykyisen Aallon kampuksen paikalla vuonna 1934-36.

Kuva: Puutarhatöitä kasvatusopillisen korkeakoulun kasvimaalla nykyisen Aallon kampuksen paikalla vuonna 1934-36.

Kasvatusopillisen korkeakoulun aikana vuodesta 1934 eteenpäin Seminaarinpuistossa opiskeltiin aktiivisesti puutarha- ja maanviljelysoppia. Korkeakoulun toiminta kuitenkin lakkasi vuonna 1939 talvisodan syttyessä, kun rakennukset otettiin reserviläiskäyttöön. Miesoppilaat lähtivät rintamalle ja talvisodassa korkeakoulun opiskelijoita myös menehtyi. Suuri osa opiskelijoista oli lottia tai reserviupseereita ja vuonna 1941 jatkosodan puhjettua rakennukset otettiinkin jälleen reserviläiskäyttöön. Opiskelua pyrittiin silti jatkamaan näissä poikkeusoloissakin, ainakin osittain.

Sodan jälkeen Seminaarinpuisto oli pahasti rappeutunut. Puiston aidat olivat sortuneet, alueelle oli muodostunut kaupunkilaisten oikoreittejä ja kasvihuoneen kasveista suuri osa oli paleltunut. Myös korkeakoulun puutarhuri hevosineen oli ollut sodassa. 

Sotien jälkeen puutarhaa kunnostettiin myös opiskelijoiden harjoitustöinä, mutta uuden Alvar Aallon suunnitteleman kampuksen rakentaminen johti siihen, että vanha Seminaarinpuisto oli pitkään rakennustyömaana. Vanhat mittavat hyötykasvimaat nykyisen Aallonpuiston alueella katosivat, eikä opetusta puutarhassa voitu järjestää. Vähitellen puutarhaopetus muuttui käytännön työskentelystä teoreettiseksi ja yliopiston perustamisen myötä (1966) loppui lopulta kokonaan.

Seminaarin kasvihuone vuonna 1922.

Kuva: Seminaarinpuiston kasvihuone vuonna 1922.

Uusi elämä

Käytännön puutarhaopetuksen loputtua Seminaarinpuiston käytölle koululaitoksen palveluksessa löytyi uusi suunta:  vuonna 1970 biologian pääaineopetuksen alkaessa puutarha alettiin nähdä ympäristökasvatuksen ja -hoidon opiskelun välineenä. Seminaarinmäen täydennysrakentaminen 1970-luvulla aiheutti vanhan maisemapuiston pirstaloitumisen ja huoli historiallisen kampuspuiston lopullisesta menettämisestä johti yliopistolaisten aktiivisiin toimiin puiston kasvillisuuden inventoimiseksi, alueiden kehittämiseksi ja arvon nostamiseksi.

Kampuksen laajentuessa Mattilanniemeen mukana kulkikin jo kokonaan uudenlaisen kasvitieteellisen puutarhan muodostamisen ajatus. Näistä lähtökohdista syntyi Jyväskylän viheraluepuutarha: edistyksellinen kasvitieteellisen puutarhan muoto, jossa puutarha ja sen kasvikokoelmat tuotiin kaupungin viherrakenteen yhteyteen. Seminaarinmäestä muodostui viheraluepuutarhan ydinalue historiallisine kasvikokoelmineen. Kasvitieteellisen puutarhan kokoelmiin kuuluvatkin nykyään lähes kaikki Jyväskylän yliopiston kolmen kampusalueen kasveista, yhteensä noin 18 000 elävää kasviyksilöä.

Seminaarinmäen koulupuutarhan funktio on muuttanut muotoaan runsaasti olemassaolonsa aikana. Puutarhan ydin on kuitenkin pysynyt samana: kasvikokoelmia ylläpitämällä ja niitä kehittämällä pidetään huolta koulutusyhteisön ja suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnista ja tätä kautta kestävyydestä. 

Tämä tarkoittaa paikallisen luonnon, yliopistoyhteisön ja laajemmin kaupunkilaisten hyvinvoinnista huolehtimista kehittämällä aluetta osana kaupungin viherverkostoja. Puutarhassa myös opetetaan, miten rakennetuilla viheralueilla voi uudenlaisin tavoin osallistua luontokadon torjuntaan. Seninaarinmäen Villa Ranan puutarhaan sijoitetut Luonnonvarakeskuksen kasvigeenivarakasvit sekä koko puutarhan historiallinen kasvikokoelma ovat osa suomalaista huoltovarmuusverkostoa säilyttämällä arvokkaita hyöty- ja koristekasvikantoja tuleville sukupolville.  

Kasvitieteellisen puutarhan uusniitty Ylistönrinteen kampuksella 2025.

Kuva: Kasvitieteellisen puutarhan uusniitty Ylistönrinteen kampuksella 2025.
 

LÄHTEET:

Farin, Leila 2005: Puutarhaopetus Jyväskylän seminaarissa ja kasvatusopillisessa korkeakoulussa 1863–1967. Pimpinella 24. 

Forsberg, Mari 2008: 125 vuotta Seminaarinmäen puistoalueiden historiaa : Jyväskylän yliopiston Seminaarimäen puutarha- ja ulkoalueiden suunnitelmat vuosina 1882-2007 : Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen ympäristöhistoriallinen selvitys.

Karjula, Anna 1998: Jyväskylän seminaarin puutarha ja seminaarinpuisto vuosina 1863-1934. Pro Gradu: Jyväskylän yliopisto, taidehistorian laitos. 

Raatikainen, Mikko 1986: Jyväskylän ylimmän oppilaitoksen anti puutarhaharrastukselle. Teoksessa Jyväskylän puutarhaseura : 1896-1986.