Kokeillen ja oppien – opettajat etsimässä tekoälylle pedagogisesti mielekkäitä käyttötapoja
JYU avoimen yliopiston tekoälypilotissa kokeillaan ja testataan AI-tuutori Ainaa ja palauteapuria tämän syksyn aikana. Tekoälypilotti on osa AITOO-hanketta, jossa tekoälyä kehitetään opiskelijan tueksi tutkimusperusteisesti, vastuullisesti ja opettajan työtä täydentäen. Pilottiin osallistuu 18 avoimen yliopiston opettajaa, jotka toimivat 15 opintojaksolla eri oppiaineissa. Opettajat ovat testanneet tekoälytyökalujen toimintaa ja kannustaneet opiskelijoita kokeilemaan AI-tuutori Ainaa oppimisympäristö Moodlessa. Opettajien osallistuminen on ensiarvoisen tärkeää uudenlaisten ratkaisujen kehittämisessä ja kokeiluissa, joiden tavoite on parantaa oppimiskokemusta ja auttaa opiskelijoita omilla oppimisen poluillaan käytännön opetustyössä.
Opettajat aktiivisia tekoälyn käyttäjiä
Jo ennen pilottia avoimen yliopiston opettajat ovat olleet generatiivisen tekoälyn säännöllisiä käyttäjiä. Pilotissa mukana oleville opettajille tehdyn kyselyn pohjalta puolet vastaajista on käyttänyt tekoälyä viikoittain ja sitä on käytetty esimerkiksi opetuksen suunnitteluun ja ideointiin, tiedonhakuun sekä tekstien ja esitysten tuottamiseen. Kysely tehtiin ennen pilotin alkua elokuussa 2026.
Opettajat näkevät tekoälyn hyödyttävän oppimista siten, että se voi auttaa jäsentämään tietoa ja tarjota matalan kynnyksen ohjausta ja sparrausta opiskelijoille. Toisaalta tekoälyn käyttö huolestuttaa opettajia sen vuoksi, että se voi vaikuttaa oppimisen laatuun esimerkiksi ajattelun ja kirjoittamisen taitojen heikkenemisenä. Suurin osa kyselyyn vastanneista opettajista suhtautuu tekoälyyn melko realistisesti. Heidän mukaansa tekoäly voi tarjota sekä mahdollisuuksia että uhkia oppimiselle.
Tekoäly toimii opettajan rinnalla opiskelijan tukena
Tekoälytyökalujen pilotoinnin tavoitteena on, että opiskelijat saavat lisätukea opettajan tarjoaman tuen ohella. AI-tuutori Aina ei korvaa opettajaa kurssilla, vaan tarjoaa apua silloin, kun opettaja ei ole tavoitettavissa tai kysymys on luonteeltaan sellainen, että opettajalta asiaa ei tulisi kysyttyä. Lisäksi AI-tuutorin avulla opettaja pystyy hahmottamaan, millaisiin kysymyksiin opiskelijat kaipaavat vastauksia tai millaisia ongelmia he kohtaavat verkkokursseilla.
Pilotissa kokeillaan myös AI-palauteapuria, joka auttaa opettajaa palautteen kirjoittamisessa opiskelijalle. Se ei arvioi opiskelijoiden tehtäviä opettajan puolesta, vaan auttaa sanoittamaan palautetta opettajan sille antamien ohjeiden mukaisesti. Palauteapuri hyödyntää kurssin arviointikriteerejä palautetta luodessaan. Opettaja voi räätälöidä palauteapurin antamaa palautetta sopimaan omaan tyyliinsä.
Opettajien motiivit olla mukana vaihtelevat
Opettajien motiivit lähteä mukaan pilottiin ovat olleet erilaisia. Jotkut opettajista halusivat osallistua pilottiin ennen kaikkea sen vuoksi, että he halusivat auttaa opiskelijoita oppimaan tekoälyn aikakautena, koska tekoälyn tulo muuttaa oppimisen ympäristöä. Opiskelijoiden ohjaaminen tekoälyn vastuulliseen käyttöön on tärkeää ja pilotissa on ollut mahdollisuus saada ensikäden tietoa siitä, voisivatko työkalut hyödyttää opiskelijoita ja myös edistää tekoälyn vastuullista käyttöä.
Kaikille opettajille mukaan lähteminen ei ole ollut itsestään selvää. Osa opettajista on lähtenyt pilottiin kokeilemaan ja oppimaan tekoälyä, vaikka sen käyttö on ollut heille vielä uutta ja vierasta. Tällaisessa tilanteessa pilotissa mukana olo on tarjonnut mahdollisuuden arvioida omaa suhtautumistaan ja ottaa rohkeita askeleita asian haltuun ottamiseen. Pilotti on mahdollistanut tekoälyyn tutustumisen pedagogisesta näkökulmasta, jolloin opiskelijoille tarjotaan ohjatusti mahdollisuus käyttää sitä oppimisen välineenä samalla asettaen rajat sen hyödyntämiselle.
Ensikokemukset pilotista
Opettajien ensikokemukset pilotista ovat varovaisen positiivisia, joskin käyttökokemus työkaluista on vielä suhteellisen vähäistä. Myös opiskelijat ovat hyödyntäneet AI-tuutori Ainaa vielä melko vähän. Tekoälyn nähdään kuitenkin olevan tulevaisuudessa tiivis osa opintoja ja opettajuutta, jonka vuoksi pilottiin osallistuvat opettajat kokevat, että on tärkeää olla mukana ratkaisuja kehittämässä ja kokeilemassa.
AITOO-hanke on tarjonnut opettajille mahdollisuuden kokeilla, oppia ja rakentaa ymmärrystä yhdessä kokemuksia jakamalla. Pilottiin osallistuvat opettajat ovat tuoneet projektiin arvokasta tietoa ja käytännön näkemyksiä tekoälyn hyödyntämisestä opetuksessa sekä tuottaneet tärkeää kokemustietoa uusien ratkaisujen toimivuudesta ja kehittämistarpeista.