MLTK tutkimus osana JYU.Well yhteisöä
Matemaattis-luonnontietellinen tiedekunta on aktiivisesti mukana JYU.Well-yhteisössä. Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen tutkimusjohtaja Tiina Jokela toimii JYU.Wellin puheenjohtajistossa. Lisäksi monet tiedekunnan tutkijat osallistuvat JYU.Wellin monitieteiseen tutkimus- ja verkostotoimintaan sekä eri tieteenaloja yhdistävien tutkimusavausten rakentamiseen.
Tutkimuksen ja koulutuksen painopisteitä hyvinvoinnin tutkimuksen näkökulmasta
Terveyden ja sairauksien biologiset mekanismit
Bio- ja ympäristötieteiden laitoksella tutkitaan solu- ja molekyylitason mekanismeja, jotka vaikuttavat terveyteen, ikääntymiseen ja sairauksien kehittymiseen. Tutkimus ulottuu perustutkimuksesta translationaaliseen tutkimukseen ja käsittää esimerkiksi syövän biologian, immunologian, genetiikan ja aineenvaihdunnan sekä terveyteen vaikuttavien elämäntapa- ja ympäristötekijöiden tutkimusta. Tavoitteena on ymmärtää, miksi sairaudet kehittyvät ja miten niitä voitaisiin ehkäistä, tunnistaa aikaisemmin ja hoitaa paremmin.
Nanotieteet terveyden ja hyvinvoinnin tutkimuksessa
Jyväskylän yliopiston Nanotiedekeskus on monitieteinen tutkimusympäristö, jossa biologian, kemian ja fysiikan osaaminen yhdistyy. Terveys ja hyvinvointi on yksi keskuksen tutkimuksen painopisteistä. Tutkimuksessa tarkastellaan muun muassa bakteerien ja virusten infektiomekanismeja, kehitetään uusia antimikrobisia ratkaisuja ja diagnostisia menetelmiä sekä hyödynnetään nanotieteiden menetelmiä biologisten järjestelmien ymmärtämisessä. Nanotiedekeskus on erinomainen esimerkki siitä, miten eri luonnontieteiden osaaminen voi yhdessä tuottaa uusia ratkaisuja terveyden ja hyvinvoinnin kysymyksiin.
Biopankkitutkimus yhdistää biologisen, kliinisen ja hyvinvointitiedon
Keski-Suomen biopankki tarjoaa merkittävän tutkimusinfrastruktuurin terveys- ja hyvinvointitutkimukselle. Biopankin tutkimusjohtajuus sijoittuu bio- ja ympäristötieteiden laitokselle, mikä vahvistaa Jyväskylän yliopiston ja Keski-Suomen hyvinvointialueen välistä tutkimusyhteistyötä. Biopankkiaineistot mahdollistavat biologisten näytteiden yhdistämisen kliiniseen tietoon sekä esimerkiksi genomi-, elintapa-, toimintakyky- ja muihin hyvinvointia kuvaaviin tietoihin. Tämä avaa mahdollisuuksia eri tieteenalojen yhteisille tutkimuskysymyksille sairauksien riskitekijöistä ja varhaisesta tunnistamisesta terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen.
Uusi koulutus yhdistää luonnontieteet, terveystieteet ja diagnostiikan
Syksyllä 2026 käynnistynyt Diagnostisten terveystieteiden maisteriohjelma on konkreettinen esimerkki tiedekuntarajat ylittävästä yhteistyöstä. Ohjelma toteutetaan matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan ja liikuntatieteellisen tiedekunnan yhteistyönä ja siinä yhdistyvät luonnontieteellinen osaaminen, terveystieteet sekä kliininen laboratorio- ja kuvantamisdiagnostiikka. Koulutus vastaa terveydenhuollon muuttuviin osaamistarpeisiin ja kouluttaa asiantuntijoita diagnostiikan tutkimus-, kehittämis-, laatu-, johtamis- ja koulutustehtäviin.
Luonnontieteet osana monitieteistä hyvinvointitutkimusta
MATLUn vahvuuksia ovat biologisen ja kokeellisen tutkimuksen lisäksi laskennalliset menetelmät, data-analytiikka ja erilaisten ilmiöiden kvantitatiivinen tutkimus. Yhdessä JYU.Wellin muiden tieteenalojen kanssa nämä mahdollistavat hyvinvoinnin tarkastelun kokonaisuutena, jossa biologiset mekanismit, käyttäytyminen, elinympäristö ja yhteiskunnalliset tekijät kytkeytyvät toisiinsa. JYU.Well tarjoaa alustan näiden näkökulmien yhdistämiselle uusiksi monitieteisiksi tutkimus- ja koulutusavauksiksi.