Avoimet työpaikat Jyväskylän yliopistossa
Akateeminen ura
Tutkija, tule meille tekemään tieteen läpimurtoja ja huippututkimusta. Opettajana pääset opettamaan tulevia asiantuntijoita. Korkeatasoinen opetus on yksi yliopistomme kulmakivistä. Liity yhteiskunnallisesti vaikuttavaan työyhteisöön.
Asiantuntija- ja tukipalvelutehtävät
Meillä olet osa yliopistoyhteisöä, joka saa aikaan suuria yhdessä – tasokkaissa puitteissa Suomen kauneimmalla kampuksella. Yhdessä mahdollistamme kansainvälinen huippututkimuksen ja laadukkaan akateemisen koulutuksen.

Kansainvälistä huippututkimusta, korkeatasoista koulutusta
Tule osaksi kansainvälistä tiedeyhteisöämme! Jyväskylän yliopistossa teet merkityksellistä työtä monialaisen tiedeyhteisön jäsenenä. Mahdollistamme yhdessä kansainvälinen huippututkimuksen ja laadukkaan akateemisen koulutuksen.

Olemme yksilöllisesti yhteisöllinen
Työpaikkana olemme yksilöllisesti yhteisöllinen. Meillä voit luoda akateemista uraa tai toimia tukipalveluiden asiantuntijana eri yksiköissämme. Tarjoamme myös ajan ja paikan suhteen joustavat työskentelymahdollisuudet.

Osaamista ja hyvinvointia tukien
Jyväskylän yliopistossa työskentelemme tavoitteellisesti muttemme tingi hyvinvoinnista. Yliopisto tukee työntekijöitään tarjoamalla etuja ja palveluita henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin sekä oman osaamisen ylläpitämiseksi. Työtehtävistä riippuen voit esimerkiksi harrastaa liikuntaa kaksi tuntia viikossa työajalla.
Yliopisto työpaikkana
Työnantajana tarjoamme
-
18.12.2022
Yliopistonopettaja, markkinointi / Kauppakorkeakoulu -
15.12.2022
Tutkijatohtori, fysiikka / Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta -
13.12.2022
Tutkijatohtori, solu- ja molekyylibiologia / Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta -
08.12.2022
Assistentti / Yliopistopalvelut -
08.12.2022
Project Controller / Yliopistopalvelut




