Sosiaalisen median työpajasta potkua markkinointiin

Digipolku-hanke järjestää yhdessä SSYP Kehitys Oy:n kanssa sosiaalisen median työpajan Saarijärvellä 23.5.2016.

Työpajassa Sanna Virtanen Flowhouse Oy:sta kertoo sosiaalisen median työkalujen hyödyntämisestä ja perehdyttää mm. siihen, miten Facebook-mainos toteutetaan käytännössä. Lisäksi yritykset esittelevät sosiaalisen median kautta saatuja kokemuksia ja tuloksia. Työpajassa osallistujat pääsevät ideoimaan yhdessä ja verkostoitumaan muiden alueen toimijoiden kanssa.

 

- Sosiaalinen media on edullinen markkinointikanava. Sen avulla voidaan esimerkiksi ohjata liikennettä yrityksen verkkosivuille, lisätä tunnettuutta, kasvattaa vuorovaikutusta tai sitouttaa asiakkaita, kertoo hankkeen projektipäällikkö Tero Tuovinen.

 

Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan koordinoima Digipolku-hanke toteuttaa ilmaisia työpajoja eri puolilla Keski-Suomea. Yritykset voivat vaikuttaa työpajojen aiheisiin vastaamalla yrityskyselyyn Digipolun verkkosivuilta löytyvän linkin kautta (www.jyu.fi/digipolku/yrityskysely). Työpajat toteutetaan käytännönläheisesti ja lähellä yrityksiä.

 

Hanketta rahoittavat Pirkanmaan liitto (Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja valtion rahoitus, Vipuvoimaa EU:lta 2014–2020), Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitos, Jämsek Oy, Kehittämisyhtiö Keulink Oy, Kehittämisyhtiö Witas Oy, SSYP kehitys Oy, Ääneseudun kehitys Oy, Hankasalmen, Joutsan, Kannonkosken, Karstulan, Konneveden, Kyyjärven, Laukaan, Petäjäveden, Toivakan ja Uuraisten kunnat.

 

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Tero Tuovinen:  tero.tuovinen@jyu.fi, +358 40 531 0791

Digipolku-hanke: www.jyu.fi/digipolku