Esittely
Olen kasvatustieteen tohtori ja korkeakoulututkimuksen dosentti. Työskentelen erikoistutkijana ja tarkastelen korkeakoulutusta yksilöiden, instituutioiden ja järjestelmien näkökulmista. Tutkimukseni keskittyy erityisesti akateemiseen työhön ja identiteetteihin, korkeakoulutuksen laadunvarmistukseen sekä korkeakoulujärjestelmien rakenteelliseen kehittämiseen. Viime aikoina olen tutkinut korkeakouluopiskelijoiden kriittistä ajattelua ja kirjoitustaitoa. Olen johtanut lukuisia, usein kansaivälisessä yhteistyössä toteutettuja, laajoja tutkimushankkeita. Lisäksi minulla on useita toimituksellisia tehtäviä, kuten associate editor -rooli Pohjoismaiden johtavassa kasvatustieteellisessä tiedejulkaisussa Scandinavian Journal of Educational Research -lehdessä ja Transdisciplinary Perspectives in Educational Research -kirjasarjan vastaavan toimittajan tehtävä. Olen toiminut keskeisissä tehtävissä sekä kansallisissa että kansainvälisissä tiedeyhteisöissä ja -järjestöissä, kuten Euroopan suurimmassa kasvatusalan järjestössä EERA:ssa (European Educational Research Association). Olen laajalti kysytty asiantuntija-arvioija muun muassa eri maiden tutkimusrahoitusta myöntävissä akatemioissa ja Euroopan komissiossa.