Digipolun vuoden 2016 tulokset

Maaseudun yritystoiminnan digitaalinen kasvupolku eli Digipolku-hanke tukee Keski-Suomen yritysten digitalisoitumista järjestämällä ilmaisia työpajoja eri puolilla Keski-Suomea. Hanke aloitti toimintansa 1.2.2016 ja järjesti vuonna 2016 yhteensä 12 työpajaa 12 eri paikkakunnalla.

Työpajojen aiheita olivat digimarkkinointi ja verkkonäkyvyyden parantaminen, sähköinen asiakashallinta ja asiakastiedon hyödyntäminen, sosiaalisen median hyödyntäminen markkinoinnissa, verkkokauppa, digitaalisen markkinoinnin sisällön suunnittelu ja tietoturva. Työpajoihin osallistui yhteensä 198 henkilöä. Työpajojen innoittamana osallistujat ovat toteuttaneet esimerkiksi kotisivu-uudistuksia, kokeilleet Facebook-mainosta ja selvittäneet omien verkkosivujen näkyvyyttä.

 Työpajojen asiantuntijoina toimivat esimerkiksi kyberturvallisuuden professori Martti Lehto Jyväskylän yliopistosta, digimarkkinoinnin asiantuntija Jaakko Suojanen Suomen Digimarkkinointi Oy:stä ja some-asiantuntija Sanna Virtanen FlowHouse Oy:stä. Osallistujilta kerättiin palautetta työpajojen toteutuksesta ja palaute oli pääosin kiitettävää ja hyvää. Työpajoissa oli mukana 15 alueen yritystä kertomassa omista kokemuksistaan aiheen tiimoilta. Mukana olivat esimerkiksi Pisla Oy, Pole bicycles, Jukolan juusto ja LähiPro. Keski-Suomesta löytyy monta hyvää yritysesimerkkiä digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntämisestä.

 Vuonna 2017 Digipolku-hanke järjestää vielä 20 ilmaista digi-aiheista työpajaa eri puolilla Keski-Suomea. Esimerkiksi keväällä 2017 järjestetään 31.1. yhteistyössä Suomen Muotoilusäätiön ja Kesmo-hankkeen kanssa palvelujen kehittämisen työpaja Kannonkoskella, 22.2. businessanalytiikan ja pilvipalveluiden työpaja Äänekoskella ja 25.3. maatalouden digiteknologiat -tietoisku Saarijärvellä. Kaikki Digipolku-hankkeen tapahtumat ovat ilmaisia ja ne löytyvät hankkeen verkkosivuilta.   

 Hanketta rahoittavat Pirkanmaan liitto (Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja valtion rahoitus, Vipuvoimaa EU:lta 2014–2020), Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitos, Jämsek Oy, Kehittämisyhtiö Keulink Oy, Kehittämisyhtiö Witas Oy, SSYP kehitys Oy, Ääneseudun kehitys Oy, Hankasalmen, Joutsan, Kannonkosken, Karstulan, Konneveden, Kyyjärven, Laukaan, Petäjäveden, Toivakan ja Uuraisten kunnat.