Taina Järvenpää

Taina Järvenpää

Part-Time Teacher
Unit
Open University
Fields of science
6121 Languages

Biography

Syksyn 2024 ja kevään 2025 vanhempainvapaalla

Olen tohtorikoulutettavana Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksella ja teen väitöskirjaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon asemoitumisesta julkisessa keskustelussa.

Koulutukseltani olen filosofian maisteri (suomen kieli) ja teologian kandidaatti.

Research interests

Tutkin väitöskirjassani Suomen evankelis-luterilaisen kirkon asemaa osana sukupuolineutraalista avioliitosta käytyä julkista keskustelua. Tarkastelen median roolia ja merkitystä osana yhteiskunnallisia muutoksia, mutta osallistun myös keskusteluun uskonnon ja kirkon roolista osana länsimaista yhteiskuntaa.

Tutkimusaineistoni on kerätty julkisesta keskustelusta vuosilta 2019-2021. Huomioin aineistossa sekä perinteisen että uuden median, kuten sanomalehdet ja X:n (ent. Twitter), ja erilaiset media-alustat, kuten alueelliset ja valtakunnalliset uutismediat ja kirkon oman viestinnän. Tutkimuksen tiedote ja tietosuojailmoitus nähtävillä ohessa.

Väitöstutkimustani ovat rahoittaneet C. V. Åkerlundin mediasäätiö sekä Kirkon tutkimus ja koulutus.

Publications