Psykologia osana JYU.Well yhteisöä
Psykologian näkökulmat ihmismieleen ovat moninaisia. Jyväskylän yliopiston psykologian laitos on maan suurin ja se kouluttaa kolmanneksen Suomen psykologeista. Psykologian tutkijat toimivat monialaisessa kentässä ja ovat aktiivisesti mukana JYU.Well yhteisössä. JYU.Well on tukenut psykologisen tutkimuksen yhteistyötä Työterveyslaitoksen ja Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa, ja tähän yhteistyöhön perustuvaan työelämäprofessuuriin kutsuttu työelämäprofessori Salla Toppinen-Tanner. JYU.Well-johtoryhmässä psykologian laitoksen varsinaisena edustajana toimii vanhempi yliopistonlehtori Saija Mauno, ja Toppinen-Tanner toimii hänen varajäsenenään. JYU.Wellin erityisasiantuntija Päivi Fadjukoff on psykologian dosentti sekä aikuisiän identiteetin ja hyvinvoinnin tutkija. Suuri osa laitoksen tutkijoista on aktiivisesti mukana yhteisössämme.
Ihmisen mieli hyvinvoinnin perustana
Vahvuusalueista ensimmäinen kytkeytyy oppimisen, kehityksen ja elinympäristöjen tutkimukseen, mitä edustaa esimerkiksi Oppimisen dynamiikan ja interventiotutkimuksen huippututkimusyksikkö InterLearn sekä syksyllä -26 aloittanut PlanetM hanke, jossa selvitetään luonnon hyvinvointivaikutuksia ja elintapojen yhteyksiä hyvinvointiin. Siirtymät oppimisessa, ihmisen kognitiivinen ja hermostollinen perusta sekä suojaavat ja riskitekijät ovat tutkimuksen kiinnostuksen ydintä. Lisäksi psykologian laitoksella toimii kansallisen Neurokeskuksen Brain & Mind -verkostoon kuuluva Monitieteinen aivotutkimuskeskus CIBR.
Vuorovaikutus osana ihmisen hyvinvointia
Toinen psykologian tutkimuksen painoala Jyväskylässä on inhimillinen hyvinvointi, vuorovaikutus ja interventiot. Laitoksella toimii myös psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikka, jossa työskennellään tutkien tuki ja toimintamalleja hyvinvoinnin, elämänlaadun ja mielenterveyden parantamiseksi kaikissa inhimillisissä tilanteissa, niin arjessa kuin kriisienkin keskellä.
Inhimillisesti kestävät työelämä ja urat
Työelämän nopeat muutokset luovat uusia osaamis- ja uravaatimuksia sekä haastavat työntekijöiden hyvinvointia, työllistyvyyttä ja työssä suoriutumista. Kolmas laitoksen vahvuusalueista toimii työkontekstissa, jossa esimerkiksi To-Fu-Ca hankkeessa tutkitaan kestävien työurien rakentamista ja ylläpitämistä muuttuvassa työelämässä sekä millaisia ratkaisuja tarvitaan yksilö-, organisaatio- ja yhteiskuntatasolla. Erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon työtehtävissä koettu tunnetyökuormitukseen ja sen hallita ovat kiinnostuksen kohteina EMOSOTE -hankkeessa.
JYU.Well tuo näkyväksi ja verkottaa eri tieteenalojen hyvinvoinnin tutkimusta ja koulutusta sekä tukea niiden vaikuttavuutta ihmisten, yhteisöjen ja yhteiskunnan hyvinvointiin. Hyvinvoinnin tutkimuksen ajankohtaisia asioita voit tiedottaa ja lukea kuukausittaisessa uutiskirjeessä, verkkosivuillaan sekä sosiaalisessa mediassa: LinkedIn (JYU.Well), Instagram (@jyu.well) ja Hyvinvoinnin välittäjät | Podcast on Spotify. Onko sinulla uutisoitavaa? Vinkkaa tulevasta tai kerro toiveitasi osoitteeseen jyu.well@jyu.fi