Kuinka opintosi alkavat?
Tervetuloa opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon!
Opintosi Jyväskylän yliopistossa alkavat orientaatioviikolla. Ensimmäisenä päivänä kampuksella sinua ovat vastassa opiskelijatutorit sekä oman tutkinto-ohjelmasi henkilökunta. Syyslukukaudella 2026 orientaatioviikko alkaa maanantaina 24. elokuuta.
Orientaatioviikon ohjelma on rakennettu tarjoamaan mahdollisimman sujuva alku opinnoillesi. Orientaatioviikon aikana:
- tutustut oman alasi opiskeluun ja käytänteisiin
- suunnittelet ohjatusti opintojasi ja ilmoittaudut ensimmäisille opintojaksoille
- tututustut henkilökuntaan ja muihin opiskelijoihin
- saat tietoa tärkeistä palveluista, joita opiskelijoiden tueksi on tarjolla
- tutustut yliopiston kampukseen ja Jyväskylään opiskelukaupunkina
Orientaatioviikon jälkeen sinulla on valmiudet aloittaa opiskelu ensimmäisillä opintojaksoilla. Opetus alkaa 31. elokuuta.
Osa tutkinto-ohjelmista julkaisee omia ennakko-ohjeitaan uusille opiskelijoille. Löydät nämä sivun lopussa olevasta pudotusvalikosta oman tutkinto-ohjelmasti tai opintosuuntasi kohdalta.
Orientaatioviikon tarkat aikataulut löytyvät kaikkien tutkinto-ohjelmien osalta Orientaatioviikon ohjelma -sivulta.
Lisäohjeet
Valitse opintojasi koskeva ohje
Informaatioteknologian tiedekunta
IT-tiedekunnan uusien opiskelijoiden opinnot alkavat maananataina 24.8.2026. Tervetuloa!
Ennen opintojen alkua saat viimeistään elokuun alkupuolella sähköpostitse infoa sekä IT-tiedekunnalta että omalta tutkinto-ohjelmaltasi.
Tiedekunnassamme kaikkien aloittavien kandidaattien opinnot käynnistyvät opintojaksolla ITKY100 tai ITKY1000 Yliopisto-opiskelu ja opintojen suunnittelu. Suoraan maisterivaiheessa aloittaville on suunnattu opintojakso ITKY4000 Yliopisto-opinnot ja niiden suunnittelu maisterikoulutettaville (ei pakollinen kaikissa ohjelmissa).
Opintojaksot ovat johdatus akateemiseen maailmaan ja opiskeluun. Niiden tarkoituksena on tehdä opintojen aloituksesta mahdollisimman sujuvaa. Opintojaksojen aikana tutustutaan omaan tutkinto-ohjelmaan ja opiskeltavaan alaan sekä Jyväskylän yliopistoon ja Jyväskylään kaupunkina. Lisäksi saat tietoa mm. opiskeluun liittyvistä taidoista ja opintojen suunnittelusta, opit navigoimaan yliopistolla, tutustut erilaisiin oppimista tukeviin tietojärjestelmiin ja oppimisympäristöihin sekä ennen kaikkea opiskelukavereihisi. Siksi onkin erittäin tärkeää, että olet mukana heti alusta alkaen!
Liikuntatieteellinen tiedekunta
Liikuntatieteellisen tiedekunnan orientaatioviikon ohjelman löydät orientaatiosivuilta (valitse lisäohjeiden pudotusvalikosta oppiaineesi).
HYTK - Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
HYTK - Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Kauppakorkeakoulu
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Varhaiskasvatus
Kandidaatti- ja maisteriohjelma
(sivua päivitetään)
- Täytä taustatietolomake 5.8.2025 mennessä.
- Tutustu kielitietoisen ja monikielisen pedagogiikan opintoihin ja ilmoita kiinnostuksestasi KiMo-ryhmään.
- Opinnot alkavat maanantaina 25.8.2025 Orientaatioviikon ohjelmaa päivitetään kesän aikana.
- Saat elokuussa sähköpostitse tietoa ja ohjeita opintojen aloittamiseen. Opintojaksoille ilmoittaudutaan ohjatusti orientaatioviikon aikana.
- Katso tulevan lukuvuoden tutoreiden ja HOPS-ohjaajien terveiset.
Kandidaattiohjelma (valtakunnallinen monimuotokoulutus)
- Täytä taustatietolomake 5.8.2025 mennessä.
- Opinnot alkavat maanantaina 1.9.2025 Saat elokuussa sähköpostitse ohjeita opintojen aloittamiseen ja tietoa ensimmäisen viikon aikataulusta.
- Monimuoto-ohjelmassa järjestetään intensiivijaksoja (n. 3-4 päivää/jakso), jotka sisältävät pääosin lähiopetusta Jyväskylässä. Lukuvuoden 2025-2026 intensiivijaksot sijoittuvat syksyllä viikoille 36, 41, 45 ja 50 ja keväällä viikoille 3, 7, 11, 15 ja 20.
Maisteriohjelma
- Opinnot alkavat maanantaina 1.9.2025 Saat elokuussa sähköpostitse ohjeita ja tietoa opintojen aloittamiseen.
Luokanopettajakoulutus
Kandidaatti- ja maisteriohjelma
- Täytä luokanopettajakoulutuksen taustatietolomake 31.7.2025 mennessä.
- Tutustu luokanopettajakoulutuksen kotiryhmiin. LiikLo-ryhmään hakemisesta kiinnostuneiden kannattaa kotiryhmäsivulta tutustua myös ryhmän soveltuvuuskokeen kuvaukseen.
- Opinnot alkavat ma 25.8. Orientaatioviikon ohjelmaa päivitetään kesän aikana.
- Opintojaksoille ilmoittaudutaan ohjatusti ryhmittäin viikoilla 35 ja 36.
- Fuksikirje esittelee luokanopettajakoulutuksen tutorit sekä ensimmäisten viikkojen ohjelmaa.
Maisteriohjelma
- Suoraan luokanopettajan maisteriohjelmaan valittujen opinnot alkavat ma 1.9. klo 10 Ruusupuisto-rakennuksessa (sali RUU E214 Onni) ja opintojaksoille ilmoittaudutaan ohjatusti kyseisen päivän aikana.
- Lisätietoja opinnoista löydät luokanopettajan maisteriohjelman verkkosivulta.
Kaikki uudet luokanopettajaopiskelijat
- Uusilta opiskelijoilta tarkastetaan heti opintojen alussa rikostaustaote. Ote saa olla näyttöhetkellä korkeintaan 6 kk vanha, joten voit hyvin tilata otteen jo etukäteen kesän aikana niin se on valmiina näytettäväksi opintojen pyörähtäessä käyntiin. Ohje otteen tarkastuttamiseen annetaan opintojen alkaessa. Katso rikostaustaotteeseen kasvatustieteiden ja psykologian harjoitteluissa liittyvä ohjesivu.
Psykologia
Tästä pääset lukemaan psykologian laitoksen oppaan uudelle opiskelijalle.
Kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede
Kandidaatti- ja maisteriopiskelijat
- Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen opiskelijoiden opinnot alkavat maanantaina 25.8. klo 12.00 (Alvar Aallon katu 9). Tutustu orientaatioviikon ohjelmaan
- Saat elokuussa sähköpostitse tietoa ja ohjeita opintojen aloittamiseen. Opintojaksoille ilmoittaudutaan ohjatusti orientaatioviikon aikana
- Täytä uuden opiskelijan esitietolomake 13.8.2025 mennessä
- Ainejärjestö Emilen tekemä Fuksiopas: 2025 (FI) EMILEN EVÄSREPPU.pdf - Google Drive
- Tutoreiden perustamaan Telegram-ryhmään pääsee liittymään täällä: https://t.me/+y1dB91sWYFU5ODE0
Tervetuloa!
Historia
Seuraa yllä olevia ohjeita.
Kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa
Seuraa yllä olevia ohjeita.
Yhteiskuntatieteet ja filosofia
Tervetuloa opiskelemaan yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitokselle!
Tulet elokuun alussa saamaan laitoksen infokirjeen opintojesi alkamisesta. Orientaatioviikon ohjelman löydät yliopiston verkkosivuilta täältä.
YFI:n ainejärjestöjen lehdet ja tervehdykset
- Fokus: Fokuksen tervehdys fukseille & Fogue-lehti
- Puolue: Puolueen tervehdys fukseille & Puolueohjelma-lehti
- Mephisto: Mephiston tervehdys fukseille
Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n tervehdys uusille opiskelijoille
Kemia
Tervetuloa opiskelemaan kemiaa! Kemia opinnot alkavat maanantaina 24.8.2026 kello 9:15 tervetulotoivotuksella kemian laitoksella, Ylistönrinteen kampuksella, luentosalissa KEM4 (rakennus YSK). Voit tutustua kampuskarttaan etukäteen.
Käythän tutustumassa myös
Sosiaalityö, Jyväskylä ja Kokkola
Sosiaalityö, Jyväskylä
Sosiaalityön opinnot alusta aloittavat opiskelijat
Sosiaalityön uudet kandidaatti+ maisterivaiheen uudet opiskelijat saavat oppiaineesta yhteydenoton meilitse elokuun toisen viikon aikana, kun valinnat ovat kaikkien hakijoiden osalta selvät. Meilissä ilmoitetaan mm. orientaatioviikon tapahtumista, oppiaineen omista infotilaisuuksista ja monista muista opintojen alkuun liittyvistä asioista. Lisäksi oppiaineen tutorit ovat yhteydessä uusiin opiskelijoihin elokuun alkupuolella ja lisäksi vielä ns. omaopettajat vielä erikseen.
Orientaatioviikko on yleensä elokuun viimeisin kokonainen viikko. Vuonna 2026 orientaatioviikko alkaa maanantaina 24.8. Erityisesti kandidaatti- ja maisteriohjelmaan tulleille uusille sosiaalityön opiskelijoille (ns. STOKA) tarpeellinen orientaatioviikko alkaa yhteiskuntatieteiden ja filosofian (YFI) laitoksen tervetulotilaisuudella, minkä jälkeen viikko jatkuu erilaisten ohjausten, infojen ja tapahtumien muodossa. Näitä järjestävät niin yliopisto, laitos kuin oppiainekin. Orientaatioviikkoa seuraavalla viikolla pidetään oppiaineen oma infotilaisuus uusille kandivaiheen opiskelijoille (maanantaina 31.8.2026).
Opintojen alussa aletaan kokoontua omaopettajan ja koulutussuunnittelijan kanssa kotiryhmissä ja tutorien kanssa uusilla kandivaiheen opiskelijoilla on omat tutorryhmänsä. Tämä kotiryhmätoiminta kandivaiheen opiskelijoille tapahtuu opintojakson YFIY2100 Asiantuntijaksi kehittyminen I alla ja opiskelijat saavat siitä myös opintopisteen lukuvuoden loppupuolella ja koko jakso kulkee kandivaiheen opintopolulla mukana.
Opintojen aloittaminen ja opintojen alun yliopiston tapahtumiin osallistuminen on hyvin tärkeää ja siksi fuksien toivotaankin osallistuvan paikan päällä näihin, koska infoja ei tallenneta, eikä striimata.
Sosiaalityön uudet maisteriohjelman opiskelijat
Syyskuun ensimmäisellä viikolla pidetään vastaava infotilaisuus (tiistaina 1.9.2026) myös sosiaalityön maisteriohjelman uusille opiskelijoille (ns. STOMA), mitä seuraavat saman päivän aikana myös muut tarpeelliset infot ja ohjaukset. Näitä infoja ei tallenneta eikä striimata, vaan kaikkien uusien mo:n ohjelman opiskelijoiden olisi hyvä tulla paikan päälle.
Maisterivaiheen opiskelijat (OPS2024-28 mukaan opiskelevat) suorittavat opintojensa aikana myös YFIY2200 Asiantuntijaksi kehittyminen II jakson, johon sisältyy ensimmäisen syksyn osalta mm. edellä mainittu 1.9. koko päivän mittainen infotilaisuus. Nämä jatkuvat mm. professoreiden tapaamisella (todennäkäisesti pienryhmissä) syksyn aikana sekä mahdollisilla muilla tapaamisilla, joista osa voi olla mahdolisesti etäyhteyden kautta toisin kuin aloitusinfon 1.9. tapahtumat.
Opetuksen alkaminen lv2026-27
JYU:ssa opetus alkaa yleensä syyskuun ensimmäisellä viikolla (syksyllä 2026 maanantaina 31.8.) ja syksyn YFI-laitoksen omille toteutuksille SISU-ilmoittautuminen alkaa 15.8. mutta sekä kandi+maisterivaiheen että maisteriohjelman uusillem opiskelijoille järjestetään omat ohjatut tilaisuudet joissa ilmoittaudutaan opetukseen.
Koska osalla opiskelijoista on taustaopintoja ja -tutkintojakin, käydään nämä läpi ja opiskelijaa ohjeistetaan osallistumaan niille jaksoille, joita hänen tulee suorittaa. Näissä hyväksilukuasioissa voi varsinkin maisteriohjelman uusien opiskelijoiden suhteen kestää syyskuun puolelle, koska aiemmat opinnot mennään koulutussuunnittelijan ja vastuutentaattorin kanssa yhdessä läpi jokaisen opiskelijan kohdalta erikseen.
Tutorit ja ainejärjestöt järjestävät opiskelijoille vapaamuotoisempaa toimintaa opintojen alussa. Sosiaalityön Interventio-ainejärjestön löytää myösInstagramistakäyttäjätunnuksella @interventiory ja Facebookista ”Interventio ry”, joissa tiedotetaan mm. opintojen alkuvaiheen tapahtumista. Interventio ry:llä on myös Telegram-kanava, jolle sosiaalityön opiskelijat pääsevät liittymään.
Interventio ry:n tervehdys: **** (päivitetään)
Lisätietoja:
- omaopettaja Kaisa Haapakoski
- omaopettaja Ulla Salovaara
- koulutussuunnittelija Ainoriitta Pöllänen
- aineopintojen vastuutentaattori Satu Ranta-Tyrkkö
- syventävien opintojen vastuutentaattori, oppiaineen pääedustaja Heli Valokivi
Sosiaalityön Jyväskylän pääkampuksen opiskelijoille Opintojen ohjaussivulla tarkemmin ohjauksesta ja sitä antavista tahoista samoin kuin mm. HOPSista sekä edellä mainituista Asiantuntijaksi kehittyminen -kursseista. Muistathan lisätietoja kohtaan kirjoittaa sosiaalityön ohjeistuksen saamiseksi oikean tiedon eli Sosiaalityö, Jyväskylä ja Kokkola.
Sosiaalityö, Kokkola
Kun opiskelijavalinta on vahvistunut ja varasijatäyttö päättynyt, opiskelijat saavat sähköpostia koulutussuunnittelijalta. Siinä kerrotaan preorientaation (etätilaisuus elokuun loppupuolella) ja aloitustilaisuuden (lähitapaaminen Kokkolassa) aikataulusta, ohjelmasta ja muista aloitukseen liittyvistä asioista. Kokkolan opiskelijoilla ei ole varsinaisia tutoreita vaan kaikissa opiskeluun liittyvissä asioissa voi olla yhteydessä koulutussuunnittelijaan.
Kaikille uusille opiskelijoille yhteinen ja tärkeä aloitustilaisuus pidetään syyskuun ensimmäisenä perjantaina. Silloin kokoonnutaan ensimmäistä kertaa Kokkolaan ja tavataan uudet opiskelijat ja opettajat. Aloitustilaisuuden jälkeen opetus käynnistyy saman viikonlopun lauantaina lähiopetuksena. Aloitustilaisuudessa käydään tarkemmin läpi opintojen aikataulutusta ja hopsausta yleisellä tasolla. Näiden tietojen jälkeen on helpompi lähteä suunnittelemaan omia opintoja ja aikatauluja.
Aloitusviikonlopun jälkeen käynnistyvät henkilökohtaiset ohjauskeskustelut koulutussuunnittelijan kanssa. Keskustelut käydään Teams-yhteydellä arkipäivisin tai tarvittaessa ilta-aikaan. Oman ajan voi varata varauskalenterista elokuun loppupuolella. Ohjauskeskusteluissa käydään tarkemmin läpi aikaisemmat tutkinnot ja opinnot, ohjataan HOPS:n tekemistä, keskustellaan opintojen aikataulutuksesta sekä mahdollisista korvaavuuksista. Ohjauskeskusteluja käydään alkuvaiheessa tarvittaessa useampia ja muutenkin opintojen aikana voi milloin tahansa varata ajan koulutussuunnitelijalta ohjausta varten.
Lisätietoja: koulutussuunnittelija Sanna Särkilä
Ruotsin kieli
Tervetuloa opiskelemaan ruotsin kieltä kieli- ja viestintätieteiden laitokseen!
Onneksi olkoon! Sinut on valittu yhteen seuraavista tutkinto-ohjelmista ja pääset tarkastelemaan oman koulutuksesi opetussuunnitelmaa linkkien kautta:
- Kielten aineenopettaja (HuK+FM)
- Monialainen kieliasiantuntija (HuK+FM)
- Kielitietoisuuteen ja monikielisyyteen erikoistuva kielten aineenopettaja- ja luokanopettajakoulutus KIMO (HuK+FM)
- Kielten aineenopettajan maisterikoulutus (FM)
- Monialaisen kieliasiantuntijan maisterikoulutus (FM)
Toivotamme sinut sydämellisesti tervetulleeksi opiskelijaksemme. Saat meiltä sähköpostikirjeen elokuun alkupuolella ja tapaat meidät orientaatioviikolla elokuun lopussa. Mutta pääsemme tutustumaan toisiimme jo ennen tätä etäyhteydellä ma 18.8.2025 klo 12.00 alkaen. Tapaamiseen tulevat mukaan myös opiskelijatutorisi Sofia ja Oili. Lähetämme sähköpostiisi linkin, jonka kautta voit osallistua tapaamiseen. Seuraa siis sähköpostiasi (HUOM! myös roskapostiasi).
Omaopettajasi on Paulina Nyman-Koskinen ja koulutussuunnittelijasi Tiina Suominen.
Opetussuunnitelma on opettajille ja opiskelijoille tarkoitettu ohjeisto siitä, mitä ja miten opiskellaan. Opetussuunnitelmassa kuvataan tutkintojen sekä opintojen kokonaisrakenne ja etenemisjärjestys, opintokokonaisuuksien ja opintojaksojen osaamistavoitteet, opiskelutavat ja opintojaksojen arviointi.
Opetusohjelma on lukuvuosittain vaihtuva opetussuunnitelman toteutus, joka sisältää kurssi- ja tenttiaikataulut. Toteutuksille eli kursseille ja tentteihin ilmoittaudutaan SISUssa.
Teknologiajohtaminen (DI)
Nimenhuuto, kandit
Tekniikan (tieto- ja ohjelmistotekniikka sekä teknologiajohtaminen) uusien opiskelijoiden opinnot alkavat nimenhuudolla maanantaina 24.8.2026 klo 10.00. Kokoontuminen Agora-rakennuksen (Mattilanniemi 2) pääaulassa (Ag A101), josta siirtyminen ohjatusti saliin Auditorio 3 (Ag B103). Saapumis- ja pysäköintiohjeet sekä tilojen sijainnit voit tarkastaa kampuskartasta.
Tilaisuudessa kuulet opinnoista sekä pääset tutustumaan henkilökuntaan ja omaan tutorryhmääsi. Mikäli et pääse osallistumaan nimenhuutoon, ilmoitathan asiasta sähköpostitse (di-koulutus@jyu.fi).
Jos sinulla on suoritettuna aiempi korkeakoulututkinto, ota yhteyttä mahdollisimman pian opintoneuvontaan: di-koulutus@jyu.fi. Aiempi korkeakoulututkinto saattaa vaikuttaa opintojesi aloitukseen heti ensimmäisestä päivästä lähtien.
Jos tuntuu, että ennen varsinaisia matematiikan opintojaksoja on tarvetta kertaukselle, niin MATY1005 Yliopistomatematiikkaan valmistava kurssi on hyvää treeniä. Ilmoittautuminen hoituu linkissä annettujen ohjeiden mukaisesti. Opintojakso kannattaa olla suoritettuna viimeistään ennen kuin MATP1700 Tekniikan alan matematiikan valmistava kurssi alkaa 29.10.2026. Yliopistomatematiikkaan ja luonnontieteisiin valmistavat opintojaksot | Jyväskylän yliopisto (jyu.fi)
Nimenhuudon lisäksi orientaatioviikolla on paljon muita opiskelun aloitukseen liittyviä tapahtumia. Löydät tutkinto-ohjelmasi orientaatioviikon ohjelman uuden opiskelijan käsikirjasta: https://www.jyu.fi/fi/opiskelijalle/kandi-ja-maisteriopiskelijan-ohjeet/uuden-opiskelijan-kasikirja/orientaatioviikon-ohjelma. Valitse sivun lopusta kohdasta “Lisäohjeet” opintojasi koskeva ohje.
Tervetuloa, nähdään Agorassa!
--------------------------------------------------------------------
Nimenhuuto, DI
Teknologiajohtamisen uusien DI-opiskelijoiden opinnot alkavat nimenhuudolla maanantaina 24.8.2026 klo 13.00 Agoralla salissa Ag D214.1. Saapumis- ja pysäköintiohjeet sekä tilojen sijainnit voit tarkastaa kampuskartasta.
Maanantain nimenhuutotilaisuudessa kuulet opinnoista sekä pääset tutustumaan henkilökuntaan ja toisiin opiskelijoihin. Mikäli et pääse nimenhuutoon, ilmoitathan asiasta koulutussuunnittelija Piia-Mari Vartiaiselle (piia-mari.pm.vartiainen@jyu.fi).
Maanantaina on myös opintosuunnitelman ohjaustilaisuus, jossa käydään läpi tutkinto-ohjelmien sisältöjä sekä Sisu-järjestelmän käyttöä.
Orientaatioviikolla on lisäksi muita opiskelun aloitukseen liittyviä tapahtumia. Löydät tutkinto-ohjelmasi orientaatioviikon ohjelman uuden opiskelijan käsikirjasta. Valitse sivun lopusta kohdasta “Lisäohjeet” opintojasi koskeva ohje.
Tiedekunta järjestää yritysesittelyjä torstaina ja perjantaina klo 9.00 Agora-rakennuksen salissa Auditorio 1.
Taustaopintosi saattavat vaikuttaa opintojesi aloitukseen heti ensimmäisestä päivästä lähtien, joten suosittelemme laatimaan henkilökohtaisen opintosuunnitelman opintoneuvojan kanssa mahdollisuuksien mukaan jo ennen opetuksen alkua. Varaa aika mielellään jo nyt laittamalla sähköpostia osoitteeseen di-koulutus@jyu.fi. Kerrothan viestissä taustaopinnoistasi. Halutessasi voit myös lisätä viestiin mukaan liitteen, josta käy ilmi aiempien opintojesi sisältö.
Tervetuloa, nähdään Agorassa!
Tieto- ja ohjelmistotekniikka (DI)
Nimenhuuto, kandit
Tekniikan (tieto- ja ohjelmistotekniikka sekä teknologiajohtaminen) uusien opiskelijoiden opinnot alkavat nimenhuudolla maanantaina 24.8.2026 klo 10.00. Kokoontuminen Agora-rakennuksen (Mattilanniemi 2) pääaulassa (Ag A101), josta siirtyminen ohjatusti saliin Auditorio 3 (Ag B103). Saapumis- ja pysäköintiohjeet sekä tilojen sijainnit voit tarkastaa kampuskartasta.
Tilaisuudessa kuulet opinnoista sekä pääset tutustumaan henkilökuntaan ja omaan tutorryhmääsi. Mikäli et pääse osallistumaan nimenhuutoon, ilmoitathan asiasta sähköpostitse (di-koulutus@jyu.fi).
Jos sinulla on suoritettuna aiempi korkeakoulututkinto, ota yhteyttä mahdollisimman pian opintoneuvontaan: di-koulutus@jyu.fi. Aiempi korkeakoulututkinto saattaa vaikuttaa opintojesi aloitukseen heti ensimmäisestä päivästä lähtien.
Jos tuntuu, että ennen varsinaisia matematiikan opintojaksoja on tarvetta kertaukselle, niin MATY1005 Yliopistomatematiikkaan valmistava kurssi on hyvää treeniä. Ilmoittautuminen hoituu linkissä annettujen ohjeiden mukaisesti. Opintojakso kannattaa olla suoritettuna viimeistään ennen kuin MATP1700 Tekniikan alan matematiikan valmistava kurssi alkaa 29.10.2026. Yliopistomatematiikkaan ja luonnontieteisiin valmistavat opintojaksot | Jyväskylän yliopisto (jyu.fi)
Nimenhuudon lisäksi orientaatioviikolla on paljon muita opiskelun aloitukseen liittyviä tapahtumia. Löydät tutkinto-ohjelmasi orientaatioviikon ohjelman uuden opiskelijan käsikirjasta: https://www.jyu.fi/fi/opiskelijalle/kandi-ja-maisteriopiskelijan-ohjeet/uuden-opiskelijan-kasikirja/orientaatioviikon-ohjelma. Valitse sivun lopusta kohdasta “Lisäohjeet” opintojasi koskeva ohje.
Tervetuloa, nähdään Agorassa!
--------------------------------------------------------------------
Nimenhuuto, DI
Tieto- ja ohjelmistotekniikan uusien DI-opiskelijoiden opinnot alkavat nimenhuudolla maanantaina 24.8.2026 klo 13.00 Agoralla salissa Ag D215.1. Saapumis- ja pysäköintiohjeet sekä tilojen sijainnit voit tarkastaa kampuskartasta.
Maanantain nimenhuutotilaisuudessa kuulet opinnoista sekä pääset tutustumaan henkilökuntaan ja toisiin opiskelijoihin. Mikäli et pääse nimenhuutoon, ilmoitathan asiasta koulutussuunnittelija Piia-Mari Vartiaiselle (piia-mari.pm.vartiainen@jyu.fi).
Maanantaina on myös opintosuunnitelman ohjaustilaisuus, jossa käydään läpi tutkinto-ohjelmien sisältöjä sekä Sisu-järjestelmän käyttöä.
Orientaatioviikolla on lisäksi muita opiskelun aloitukseen liittyviä tapahtumia. Löydät tutkinto-ohjelmasi orientaatioviikon ohjelman uuden opiskelijan käsikirjasta. Valitse sivun lopusta kohdasta “Lisäohjeet” opintojasi koskeva ohje.
Tiedekunta järjestää yritysesittelyjä torstaina ja perjantaina klo 9.00 Agora-rakennuksen salissa Auditorio 1.
Taustaopintosi saattavat vaikuttaa opintojesi aloitukseen heti ensimmäisestä päivästä lähtien, joten suosittelemme laatimaan henkilökohtaisen opintosuunnitelman opintoneuvojan kanssa mahdollisuuksien mukaan jo ennen opetuksen alkua. Varaa aika mielellään jo nyt laittamalla sähköpostia osoitteeseen di-koulutus@jyu.fi. Kerrothan viestissä taustaopinnoistasi. Halutessasi voit myös lisätä viestiin mukaan liitteen, josta käy ilmi aiempien opintojesi sisältö.
Tervetuloa, nähdään Agorassa!
Saksan kieli ja kulttuuri
Tervetuloa opiskelemaan saksan kieltä ja kulttuuria kieli- ja viestintätieteiden laitokseen!
Onneksi olkoon! Sinut on valittu yhteen seuraavista tutkinto-ohjelmista ja pääset tarkastelemaan oman koulutuksesi opetussuunnitelmaa linkkien kautta:
- Kielten aineenopettaja (HuK+FM)
- Monialainen kieliasiantuntija (HuK+FM)
- Kielitietoisuuteen ja monikielisyyteen erikoistuva kielten aineenopettaja- ja luokanopettajakoulutus KIMO (HuK+FM)
- Kielten aineenopettajan maisterikoulutus (FM)
- Monialaisen kieliasiantuntijan maisterikoulutus (FM)
Toivotamme sinut sydämellisesti tervetulleeksi opiskelijaksemme. Saat meiltä sähköpostikirjeen elokuun alkupuolella ja tapaat meidät orientaatioviikolla elokuun lopussa. Mutta pääsemme tutustumaan toisiimme jo ennen tätä etäyhteydellä ma 18.8.2025 klo 14.00 alkaen. Tapaamiseen tulee mukaan myös opiskelijatutorisi Robert. Lähetämme sähköpostiisi linkin, jonka kautta voit osallistua tapaamiseen. Seuraa siis sähköpostiasi (HUOM! myös roskapostiasi).
Omaopettajasi on Marianne Reukauf ja koulutussuunnittelijasi Tiina Suominen.
Opetussuunnitelma on opettajille ja opiskelijoille tarkoitettu ohjeisto siitä, mitä ja miten opiskellaan. Opetussuunnitelmassa kuvataan tutkintojen sekä opintojen kokonaisrakenne ja etenemisjärjestys, opintokokonaisuuksien ja opintojaksojen osaamistavoitteet, opiskelutavat ja opintojaksojen arviointi.
Opetusohjelma on lukuvuosittain vaihtuva opetussuunnitelman toteutus, joka sisältää kurssi- ja tenttiaikataulut. Toteutuksille eli kursseille ja tentteihin ilmoittaudutaan SISUssa.
Nanotiede
Ensimmäinen päiväsi yliopisto-opiskelijana alkaa tervetulotoivotuksella ja nimenhuudolla maanantaina 24.8.2026, kello 11:15 Ylistönrinteen kampuksella, luentosalissa KEM4 (rakennus YSK). Voit tutustua kampuskarttaan etukäteen.
Käythän tutustumassa myös
Matematiikka ja tilastotiede
Tervetuloa opiskelijaksi matematiikan ja tilastotieteen laitokselle! Opintosi alkavat maanantaina 24.8.2026 kello 10:15 nimenhuudolla ja tervetulotoivotuksella Mattilanniemen kampuksella Agoran salissa Auditorio 1 (Ag A102). Voit tutustua kampuskarttaan etukäteen.
Käythän tutustumassa myös
Viestintä
Tervetuloa opiskelemaan viestintää!
Opintosi käynnistyvät maanantaina 24.8.2026, jolloin orientaatioviikko alkaa. Tutustu orientaatioviikon ohjelmaan.
Saat elokuun alkupuolella sähköpostia viestinnän opintojen aloittamisesta. Sähköposti sisältää myös tutoreidesi yhteystiedot. Voit odottaa rauhassa sähköpostin saapumista. Vastauksia viestinnän opintoihin liittyviin kysymyksiisi voit saada sähköpostin saapumisen jälkeen.
Opetussuunnitelmat
Tutustu ennen opintojen alkamista viestinnän opetussuunnitelmaan. Opetussuunnitelmasta saat selville, mitä opintoja viestinnän kandidaatin ja maisterin tutkintoihin kuuluu.
- Viestinnän kandidaatti- ja maisterikoulutus (viestinnän kandidaattiohjelmasta aloittavat opiskelijat)
- Viestinnän maisterikoulutus (viestinnän maisteriohjelmasta aloittavat opiskelijat)
Ensimmäisen vuoden opinnot viestinnän kandidaattiohjelmasta aloittaville opiskelijoille
Syksyn 2026 opinnot:
- VIJP1010 Viestinnän ja vuorovaikutuksen perusteet 5 op, verkkokurssi
- VIJP1012 Vaikuttamisen ilmiöt viestinnässä ja mediassa 5 op, lähiopetus
- VISA1009 Vuorovaikutusosaaminen työelämässä 5 op, lähiopetus
- XYHH2021 Akateemiset tekstitaidot (viestintä) 2 op, lähiopetus
- VIEY010 Opintojen suunnittelu 1 op, lähiopetus
- HYVY001 Akateeminen opiskelukyky 2 op, lähiopetus tai itsenäinen suoritustapa
- WISY1001 PW MOOC I: Johdatus planetaariseen hyvinvointiin 1 op, verkkokurssi
Lisäksi suositellaan seuraavaa kurssia:
- HYTP1004 Digitaalisen osaamisen perusteet 3 op, lähiopetus
Lisäksi valitset syksyn ohjelmaasi vapaasti valittavia opintoja eli esimerkiksi muiden Jyväskylän yliopiston tarjoamien alojen opintoja. Vapaasti valittavia opintoja on suositeltavaa valita siten, että syksylle tulee yhteensä n. 30 opintopisteen edestä opintoja ja koko lukuvuodelle yhteensä noin 60 opintopisteen edestä opintoja.
Kevään 2027 opinnot:
- VIJP1011 Johdatus journalismiin 5 op, verkkokurssi
- VIJP1013 Etiikka, normit ja vastuullisuus viestinnässä ja journalismissa 5 op, lähiopetus
- VIJP1014 Muuttuva työelämä viestinnän ja journalismin aloilla 5 op, lähiopetus
- VISA1011 Vuorovaikutussuhteiden dynamiikka 5 op, lähiopetus
- VISA1012 Vuorovaikutus ryhmissä ja tiimeissä 5 op, lähiopetus
- XYHH2030 Monikielinen vuorovaikutus (KiVi) 4 op, lähiopetus
Yllä mainittujen opintojen tarkempia tietoja voit tarkastella opetussuunnitelman kautta. Tutkinnon vapaasti valittavien opintojen tarjontaan voit tutustua opinto-oppaassa.
Opetus alkaa maanantaina 31.8.2026. Syksyn opintoihin ennätät hyvin ilmoittautua maanantaina 24.8.2026 alkavalla orientaatioviikolla, jolloin saat myös opastusta ilmoittautumiseen ja opintosuunnitelman laatimiseen.
Ensimmäisen vuoden opinnot viestinnän maisteriohjelmasta aloittaville opiskelijoille
Syksyn 2026 opinnot:
Viestinnän täydentävät opinnot eli
- VISA1013 Viestinnän ja vuorovaikutuksen teoriaperusta 5 op, ohjattu lukupiirityöskentely tai itsenäinen suoritustapa
- VIEA010 Tutkimuskurssi 5 op, lähiopetus tai itsenäinen suoritustapa
- VISA1020 Viestinnän ja vuorovaikutuksen tutkimus 8 op, lähi- ja etäopetus
Viestinnän syventävistä opinnoista voit valita viestinnän erikoistumisopintoja. Lisäksi voit valita syksyn ohjelmaasi tutkinnon vapaasti valittavia opintoja eli esimerkiksi muiden Jyväskylän yliopiston tarjoamien alojen opintoja.
Kevään 2027 opinnot:
Viestinnän täydentävistä opinnoista VISA1020 Viestinnän ja vuorovaikutuksen tutkimus 8 op jatkuu keväällä. Lisäksi voit valita viestinnän syventävistä opinnoista viestinnän erikoistumisopintoja sekä tutkinnon vapaasti valittavia opintoja.
Yllä mainittujen opintojen tarkempia tietoja voit tarkastella opetussuunnitelman kautta. Tutkinnon vapaasti valittavien opintojen tarjontaan voit tutustua opinto-oppaassa.
Alempaan korkeakoulututkintoon sisältymättömiä korkeakouluopintoja on mahdollista sisällyttää maisterin tutkinnon vapaasti valittaviin opintoihin.
Opetus alkaa maanantaina 31.8.2026. Syksyn opintoihin ennätät hyvin ilmoittautua maanantaina 24.8.2026 alkavalla orientaatioviikolla, jolloin saat myös opastusta ilmoittautumiseen ja opintosuunnitelman laatimiseen.
Fysiikka
Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa! Fysiikan opinnot alkavat maanantaina 24.8.2026 kello 9.00 tervetulotilaisuudella fysiikan laitoksella, Ylistönrinteen kampuksella, luentosalissa FYS1 (rakennus YFL). Voit tutustua kampuskarttaan etukäteen.
Käythän tutustumassa myös
Journalistiikka
Tervetuloa opiskelemaan journalistiikkaa!
Opintosi käynnistyvät maanantaina 24.8.2026, jolloin orientaatioviikko alkaa. Tutustu orientaatioviikon ohjelmaan.
Saat elokuun alkupuolella sähköpostia journalistiikan opintojen aloittamisesta. Sähköposti sisältää myös tutoreidesi yhteystiedot. Voit odottaa rauhassa sähköpostin saapumista. Vastauksia journalistiikan opintoihin liittyviin kysymyksiisi voit saada sähköpostin saapumisen jälkeen.
Opetussuunnitelmat
Tutustu ennen opintojen alkamista journalistiikan opetussuunnitelmaan. Opetussuunnitelmasta saat selville, mitä opintoja journalistiikan kandidaatin ja maisterin tutkintoihin kuuluu.
- Journalistiikan kandidaatti- ja maisterikoulutus (journalistiikan kandidaattiohjelmasta aloittavat opiskelijat)
- Journalistiikan maisterikoulutus (journalistiikan maisteriohjelmasta aloittavat opiskelijat)
Ensimmäisen vuoden opinnot journalistiikan kandidaattiohjelmasta aloittaville opiskelijoille
Syksyn 2026 opinnot:
- VIJP1011 Johdatus journalismiin 5 op, verkkokurssi
- VIJP1012 Vaikuttamisen ilmiöt viestinnässä ja mediassa 5 op, lähiopetus
- JOUA011 Uutisjournalismi 10 op, lähiopetus
- XYHH2010 Journalistinen kielenhuolto 5 op, lähiopetus
- XYHH2020 Akateemiset tekstitaidot (journalistiikka ja kielet) 2 op, lähiopetus
- VIEY010 Opintojen suunnittelu 1 op, lähiopetus
- WISY1001 PW MOOC I: Johdatus planetaariseen hyvinvointiin 1 op, verkkokurssi
Lisäksi suositellaan seuraavaa kurssia:
- HYTP1004 Digitaalisen osaamisen perusteet 3 op, lähiopetus
Kevään 2027 opinnot:
- VIJP1010 Viestinnän ja vuorovaikutuksen perusteet 5 op, verkkokurssi
- VIJP1013 Etiikka, normit ja vastuullisuus viestinnässä ja journalismissa 5 op, lähiopetus
- VIJP1014 Muuttuva työelämä viestinnän ja journalismin aloilla 5 op, lähiopetus
- JOUA1012 Audiojournalismi 5 op, lähiopetus
- JOUA013 Videojournalismi 5 op, lähiopetus
- HYVY001 Akateeminen opiskelukyky 2 op, lähiopetus tai itsenäinen suoritustapa
Lisäksi voit valita kevään ohjelmaasi vapaasti valittavia opintoja eli esimerkiksi muiden Jyväskylän yliopiston tarjoamien alojen opintoja. Vapaasti valittavia opintoja on kaikkiaan suositeltavaa valita siten, että koko lukuvuodelle tulee yhteensä n. 60 opintopisteen edestä opintoja.
Yllä mainittujen opintojen tarkempia tietoja voit tarkastella opetussuunnitelman kautta. Tutkinnon vapaasti valittavien opintojen tarjontaan voit tutustua opinto-oppaassa.
Opetus alkaa maanantaina 31.8.2026. Syksyn opintoihin ennätät hyvin ilmoittautua maanantaina 24.8.2026 alkavalla orientaatioviikolla, jolloin saat myös opastusta ilmoittautumiseen ja opintosuunnitelman laatimiseen.
Ensimmäisen vuoden opinnot journalistiikan maisteriohjelmasta aloittaville opiskelijoille
Syksyn 2026 opinnot:
Journalistiikan täydentävistä opinnoista
- JOUA1000 Median ja journalismin tutkimuksen teoriat 5 op, itsenäinen suoritustapa (vaihtoehtoinen suoritustapa keväällä tarjolla olevalle lukupiirityöskentelylle)
- VIEA010 Tutkimuskurssi 5 op, lähiopetus tai itsenäinen suoritustapa
- JOUA011 Uutisjournalismi 10 op, lähiopetus tai JOUA1021 Uutisjournalismi, näyttösuoritus 4–5 op (mikäli näyttösuoritus todetaan kohdallasi mahdolliseksi)
- JOUA1024 Audiojournalismi, näyttösuoritus 2 op (mikäli näyttösuoritus todetaan kohdallasi mahdolliseksi)
- JOUA1023 Videojournalismi, näyttösuoritus 2 op (mikäli näyttösuoritus todetaan kohdallasi mahdolliseksi)
Journalistiikan syventävistä opinnoista
- XYHH2004 Journalististen tekstien tyyli 5 op, etäopetus
Lisäksi voit valita journalistiikan syventävistä opinnoista valinnaisia syventäviä opintoja, mikäli esitietovaatimukset täyttyvät. Lisäksi voit valita tutkinnon vapaasti valittavia opintoja eli esimerkiksi muiden Jyväskylän yliopiston tarjoamien alojen opintoja.
Kevään 2027 opinnot:
Journalistiikan täydentävistä opinnoista
- JOUA1000 Median ja journalismin tutkimuksen teoriat 5 op, ohjattu lukupiirityöskentely
- JOUA1012 Audiojournalismi 5 op, lähiopetus (mikäli näyttösuoritus ei ole kohdallasi mahdollinen)
- JOUA013 Videojournalismi 5 op, lähiopetus (mikäli näyttösuoritus ei ole kohdallasi mahdollinen)
Journalistiikan syventävistä opinnoista
- JOUS1011 Media-ammattilaisuus ja -yrittäjyys 5 op, lähiopetus
Lisäksi voit valita journalistiikan syventävistä opinnoista valinnaisia syventäviä opintoja, mikäli esitietovaatimukset täyttyvät. Lisäksi voit valita tutkinnon vapaasti valittavia opintoja eli esimerkiksi muiden Jyväskylän yliopiston tarjoamien alojen opintoja.
Yllä mainittujen opintojen tarkempia tietoja voit tarkastella opetussuunnitelman kautta. Tutkinnon vapaasti valittavien opintojen tarjontaan voit tutustua opinto-oppaassa.
Alempaan korkeakoulututkintoon sisältymättömiä korkeakouluopintoja on mahdollista sisällyttää maisterin tutkinnon vapaasti valittaviin opintoihin.
Opetus alkaa maanantaina 31.8.2026. Syksyn opintoihin ennätät hyvin ilmoittautua maanantaina 24.8.2026 alkavalla orientaatioviikolla, jolloin saat myös opastusta ilmoittautumiseen ja opintosuunnitelman laatimiseen.
Bio- ja ympäristötiede
Tervetuloa opiskelemaan bio- ja ympäristötieteiden laitokselle! Opinnot alkavat maanantaina 25.8.2025 kello 10:15 tervetulotoivotuksella ja alkuinfolla, Ylistönrinteen kampuksella, luentosalissa YAA303. Voit tutustua kampuskarttaan etukäteen.
Käythän tutustumassa myös
Englannin kieli
Tervetuloa opiskelemaan englantia!
Opintosi käynnistyvät maanantaina 24.8.2026, jolloin orientaatioviikko alkaa. Tutustu orientaatioviikon ohjelmaan.
Saat elokuun alkupuolella sähköpostia englannin opintojen aloittamisesta. Sähköposti sisältää myös tutoreidesi esittelyt sekä yhteystiedot. Voit odottaa rauhassa sähköpostin saapumista. Vastauksia englannin opintoihin liittyviin kysymyksiisi voit saada sähköpostin saapumisen jälkeen.
Opetussuunnitelmat
Tutustu ennen opintojen alkamista oman tutkinto-ohjelmasi opetussuunnitelmaan. Opetussuunnitelmasta saat selville, mitä opintoja kandidaatin ja maisterin tutkintoihin kuuluu. Opetussuunnitelman kautta pääset tarkastelemaan myös opintojen aikataulutietoja.
Opintojen suunnittelu ja HOPS
HOPS tarkoittaa henkilökohtaista opintosuunnitelmaa, joka Jyväskylän yliopistossa tehdään Sisu-opintotietojärjestelmään. HOPSin avulla suunnittelet, mitä opintoja suoritat, milloin ja missä järjestyksessä. Laadit ensimmäisen HOPSin heti opintojen alkaessa orientaatioviikolla koulutussuunnittelijan ja tutoreiden tuella.
Ensimmäisen vuoden opinnot englannin opiskelijoille
- Englannin perusopintokurssit
- Tutkinto-ohjelman yhteiset peruskurssit
- KLSP004 kaikille
- MONP1000 ja MONP1001 kieliasiantuntijoille
- KOPP1000 aineenopettajille
- KIMO1000 ja KIMO1020 Kimo-opiskelijoille
- EKIY012 Opinto- ja urasuunnittelu
- XYHH2020 Akateemiset tekstitaidot ja XYHH2030 Monikielinen vuorovaikutus
- HYTP1004 Digitaalisen osaamisen perusteet (pakollinen kieliasiantuntijoille)
- WISY1001 Johdatus planetaariseen hyvinvointiin
- Aineenopettaja- ja Kimo-opiskelijoille kasvatustieteen kolme peruskurssia: KTKP020, KTKP040 ja KTKP050
- Kimo-opiskelijoille kasvatustieteestä lisäksi KTKP3009
- Vapaasti valittavia opintoja
Erityispedagogiikka
Kandidaatti- ja maisteriohjelma ja maisteriohjelma
- Täytä uuden opiskelijan esitietokysely viimeistään 10.8.2026 (linkki tulossa). Näin pystymme auttamaan sinut hyvin alkuun opinnoissasi.
- Opintosi alkavat orientaatioviikon ohjelmalla, joka käynnistyy maanantaina 24.8.2026. Tutustu aloituksen ohjelmaan!
- Saat elokuussa sähköpostitse tietoa ja ohjeita opintojen aloittamiseen. Opintoihin ilmoittaudut ohjatusti orientaatioviikolla.
Varhaiserityispedagogiikka

Turvallisuus ja strateginen analyysi
Uusien TSAMO-maisteriopiskelijoiden opinnot alkavat nimenhuudolla 25.8.2025 klo 12.00 yliopiston päärakennuksen tilassa C4.
Saapumis- ja pysäköintiohjeet sekä tilojen sijainnit voit tarkastaa kampuskartasta.
Mikäli et pääse osallistumaan nimenhuutoon, ilmoita asiasta opintoneuvontaosoitteeseen tsamo-opintoneuvonta@jyu.fi.
Löydät tutkinto-ohjelmasi orientaatioviikon ohjelman uuden opiskelijan käsikirjasta: https://www.jyu.fi/fi/opiskelijalle/kandi-ja-maisteriopiskelijan-ohjeet/uuden-opiskelijan-kasikirja/orientaatioviikon-ohjelma. Valitse sivun lopusta kohdasta “Lisäohjeet” opintojasi koskeva ohje.
Romaaninen filologia
Tervetuloa opiskelemaan romaanista filologiaa kieli- ja viestintätieteiden laitokseen!
Onneksi olkoon! Sinut on valittu yhteen seuraavista tutkinto-ohjelmista ja pääset tarkastelemaan oman koulutuksesi opetussuunnitelmaa linkkien kautta:
- Kielten aineenopettaja (HuK+FM)
- Monialainen kieliasiantuntija (HuK+FM)
- Kielitietoisuuteen ja monikielisyyteen erikoistuva kielten aineenopettaja- ja luokanopettajakoulutus
- Kielten aineenopettajan maisterikoulutus (FM)
- Monialaisen kieliasiantuntijan maisterikoulutus (FM)
- Aikuisten kielikoulutuksen maisterikoulutus (FM)
Orientaatioviikko alkaa maanantaina 24.8.2026, tutustu ohjelmaan:
Opetussuunnitelma on opettajille ja opiskelijoille tarkoitettu ohjeisto siitä, mitä ja miten opiskellaan. Opetussuunnitelmassa kuvataan tutkintojen sekä opintojen kokonaisrakenne ja etenemisjärjestys, opintokokonaisuuksien ja opintojaksojen osaamistavoitteet, opiskelutavat ja opintojaksojen arviointi.
Opetusohjelma on lukuvuosittain vaihtuva opetussuunnitelman toteutus, joka sisältää kurssi- ja tenttiaikataulut. Toteutuksille eli kursseille ja tentteihin ilmoittaudutaan SISU-opintotietojärjestelmässä.
Venäjän kieli ja kulttuuri
Tervetuloa opiskelemaan venäjän kieltä ja kulttuuria kieli- ja viestintätieteiden laitokseen!
Onneksi olkoon! Sinut on valittu yhteen seuraavista tutkinto-ohjelmista ja pääset tarkastelemaan oman koulutuksesi opetussuunnitelmaa linkkien kautta:
- Kielten aineenopettaja (HuK+FM)
- Monialainen kieliasiantuntija (HuK+FM)
- Kielitietoisuuteen ja monikielisyyteen erikoistuva kielten aineenopettaja- ja luokanopettajakoulutus
- Kielten aineenopettajan maisterikoulutus (FM)
- Monialaisen kieliasiantuntijan maisterikoulutus (FM)
- Aikuisten kielikoulutuksen maisterikoulutus (FM)
Orientaatioviikko alkaa maanantaina 24.8.2026, tutustu ohjelmaan:
Opetussuunnitelma on opettajille ja opiskelijoille tarkoitettu ohjeisto siitä, mitä ja miten opiskellaan. Opetussuunnitelmassa kuvataan tutkintojen sekä opintojen kokonaisrakenne ja etenemisjärjestys, opintokokonaisuuksien ja opintojaksojen osaamistavoitteet, opiskelutavat ja opintojaksojen arviointi.
Opetusohjelma on lukuvuosittain vaihtuva opetussuunnitelman toteutus, joka sisältää kurssi- ja tenttiaikataulut. Toteutuksille eli kursseille ja tentteihin ilmoittaudutaan SISU-opintotietojärjestelmässä.
Soveltava kielitiede
Tervetuloa opiskelemaan soveltavaa kielitiedettä kieli- ja viestintätieteiden laitokseen!
Onneksi olkoon! Sinut on valittu yhteen seuraavista tutkinto-ohjelmista ja pääset tarkastelemaan oman koulutuksesi opetussuunnitelmaa linkkien kautta:
- Aikuisten kielikoulutuksen maisterikoulutus (FM)
- Kielten aineenopettajan maisterikoulutus (FM)
- Monialaisen kieliasiantuntijan maisterikoulutus (FM)
Orientaatioviikko alkaa maanantaina 24.8.2026, tutustu ohjelmaan:
Opetussuunnitelma on opettajille ja opiskelijoille tarkoitettu ohjeisto siitä, mitä ja miten opiskellaan. Opetussuunnitelmassa kuvataan tutkintojen sekä opintojen kokonaisrakenne ja etenemisjärjestys, opintokokonaisuuksien ja opintojaksojen osaamistavoitteet, opiskelutavat ja opintojaksojen arviointi.
Opetusohjelma on lukuvuosittain vaihtuva opetussuunnitelman toteutus, joka sisältää kurssi- ja tenttiaikataulut. Toteutuksille eli kursseille ja tentteihin ilmoittaudutaan SISU-opintotietojärjestelmässä.
Tietojärjestelmätiede
Aloittavat kandidaatti- ja maisteriopiskelijat otetaan vastaan ma 24.8.2026 Agorassa, Mattilanniemessä. Uusille opiskelijoille lähetetään sähköpostilla tarkemmat tiedot elokuun alkupuolella. Tervetuloa taloon!
Jos sinut on hyväksytty opiskelijaksi kevään 2026 haussa tai sitä ennen ja olet ollut ilmoittautuneena poissaolevaksi (esimerkiksi asevelvollisuuden vuoksi), ilmoita opintojesi aloittamisesta hyvissä ajoin ennen nimenhuutoa koulutussuunnittelija Kristiina Ruokojalle (kristiina.ruokoja(a)jyu.fi, +358408054506).
Diagnostiset terveystieteet
Tervetuloa opiskelemaan Diagnostisten terveystieteiden maisteriohjelmaan, Matemaattis-luonnontieteellisen ja Liikuntatieteellisen tiedekunnan yhteiseen tutkinto-ohjelmaan!
Opinnot alkavat maanantaina 24.8.2026 kello 10.00 tervetulotoivotuksella ja alkuinfolla, Seminaarinmäen kampuksella, luentosalissa L 304. Voit tutustua kampuskarttaan etukäteen.
Käythän tutustumassa myös
Turvallisuusteknologia
Tervetuloa opiskelemaan Turvallisuusteknologiaa, Matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan ja fysiikan laitokselle!
Opinnot alkavat maanantaina 24.8.2026 kello 9.00 tervetulotoivotuksella ja alkuinfolla, Ylistönrinteen kampuksella, luentosalissa FYS1. Voit tutustua kampuskarttaan etukäteen.
Käythän tutustumassa myös
Development, Education and International Cooperation (DEICO)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Game Studies
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Globaali Eurooppa
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Language, Globalization and Intercultural Communication (LAGIC)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Music and Science
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Arkistonhallinta
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Etnologia ja antropologia
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Suomalainen viittomakieli
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Suomen kieli
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Kirjallisuus
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Kulttuuriympäristön tutkimus
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
LuoMus, musiikin aineenopettajan suuntautumisvaihtoehto
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Museologia
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Musiikkikasvatus
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Musiikkitiede
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Nykykulttuurin tutkimus
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Taidehistoria ja taidekasvatus
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Kognitiotiede
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Koulutusteknologia
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Kyberturvallisuus
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Tietojenkäsittelytiede, Jyväskylä ja Kokkola
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Artificial Intelligence (AI)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Cognitive Computing and Collective Intelligence (COIN)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
High-Performance Computing, Specialisation in Computer Science (HPC)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Information Systems (IS)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Immersive Software Engineering and AI
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Aineenopettajan pedagogiset opinnot
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Luokanopettajan aikuiskoulutus, Kokkola
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Varhaiskasvatus, Kokkola
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Brain and Data Science (NeuroData)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Development, Education and International Cooperation (DEICO)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Educational Sciences (EDUMA)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Kauppatieteet
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Taloustiede
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Business Innovation and Sustainability (BIS)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Banking and International Finance (BIF)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Corporate Environmental Management (CEM)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Digital Marketing and Corporate Communication (DMCC)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
International Business and Entrepreneurship (IBE)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Responsible Management and Business of Sport (RESPO)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Liikunnan yhteiskuntatieteet
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Liikuntabiologia
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Liikuntapedagogiikka
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Liikuntapsykologia
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Terveystieteet
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Valmennustiede
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Biology of Physical Activity
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Psychology of Physical Activity, Health and Well-Being
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Responsible Management and Business of Sport (RESPO)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Biological and Environmental Science, Specialisation in Aquatic Science
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Biological and Environmental Science, Specialisation in Ecology and Evolutionary Biology
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Chemistry and Analytics for Circular Economy.
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
High-Performance Computing, Specialisation in Chemistry
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
High-Performance Computing, Specialisation in Physics
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Nanoscience, Specialisation in Cell and Molecular Biology
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Nanoscience, Specialisation in Chemistry
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Nanoscience, Specialisation in Physics
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Physics
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Radiation and its Effects on MicroElectronics and Photonics Technologies
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.