Väitöskirjan hyväksyminen ja arviointi
Väitösprosessin vaiheita ovat väitöskirjan esitarkastaminen, väittelyluvan myöntäminen, väitöstilaisuudesta päättäminen, väitöskirjan julkaiseminen, väitöstilaisuuden järjestäminen ja väitöksestä tiedottaminen, väitöstilaisuus sekä väitöskirjan hyväksyminen ja arviointi.
Tällä sivulla ovat ohjeet väitöskirjan hyväksymisestä ja arvioimisesta.
Huomaa, että sinun tulee olla ilmoittautuneena läsnä olevaksi sille lukukaudelle, jonka aikana väittelet ja väitöskirjasuoritus kirjataan opintorekisteriin.
Väitöskirjan hyväksymiseen ja arvosteluun liittyvät yleiset, kaikkia koskevat ohjeet
Ohjeet koskien väitöskirjoja, joiden väitöstilaisuudesta on päätetty ennen 1.8.2026
Vararehtori Marja-Leena Laakson 21.5.2019 tekemän, väitöskirjan julkista tarkastamista koskevan päätöksen mukaan vastaväittäjän tehtävä on tarkastaa väitöskirja ja arvioida sen laatu. Tiedekuntaneuvostolle antamassaan arviointilausunnossa vastaväittäjä huomioi myös väittelijän puolustautumisen väitöstilaisuudessa. Arviointilausunnossa huomioitava väitöstilaisuuden osuus alkaa väittelijän lectio praecursorian jälkeen ja päättyy vastaväittäjän esittämään loppulausuntoon. Arviointilausunnossa ei tuoda esiin muita seikkoja kuin niitä, jotka esiteltiin myös itse väitöstilaisuudessa ja joihin väittelijällä näin ollen oli mahdollisuus vastata.
Jyväskylän yliopiston tutkintosäännön 52 § mukaan
- vastaväittäjän/ien tulee kahden viikon kuluessa väitöstilaisuudesta antaa tiedekuntaneuvostolle yhteinen tai erilliset perustellut kirjalliset arviointilausunnot väitöskirjasta, jossa nämä esittävät myös oman esityksensä väitöskirjalle annettavasta arvosanasta tai arvolauseesta. Esityksessä tulee ottaa huomioon väittelijän puolustautuminen väitöstilaisuudessa. Väitöskirjan arvioinnin tueksi voidaan myös nimetä erityinen arviointilautakunta, joka tekee tiedekuntaneuvostolle esityksen väitöskirjan arvioinnista.
- väitöskirjan ohjaaja ei saa osallistua väitöskirjan arvosteluun eikä häntä voida nimetä arviointilautakuntaan.
- ennen väitöskirjan arvostelua tekijälle on varattava mahdollisuus vastineen antamiseen vastaväittäjän/ien lausunnoista ja mahdollisen arviointilautakunnan arvosana‐ tai arvolause‐esityksestä.
Jyväskylän yliopiston johtosäännön 14 § mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä arvostella väitöskirjat, lisensiaattitutkimukset ja muut vastaavat opintosuoritukset tarkastajien tai arviointilautakunnan (jos nimetty) lausuntojen perusteella. Tätä tehtävää ei voi siirtää dekaanin käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi.
Jyväskylän yliopiston tutkintosäännön 58 § mukaan väitöskirjan arvosteluun tyytymätön opiskelija voi tehdä oikaisupyynnön yliopiston muutoksenhakulautakunnalle 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta. Oikaisupyynnöt toimitetaan yliopiston kirjaamoon.
Ohjeet koskien väitöskirjoja, jotka saavat väittelyluvan tai joiden väitöstilaisuudesta päätetään 1.8.2026 tai sen jälkeen:
Tiedekuntaneuvosto tekee päätöksen väitöskirjan hyväksymisestä ja arvostelusta 1) vastaväittäjän/ien arviointilausunnon ja 2) arviointilautakunnan arvolause-esityksen sekä 3) väittelijän näihin mahdollisesti antaman vastineen perusteella. Tiedekuntaneuvosto saa tiedoksi myös 1) esitarkastuslausunnot ja 2) väittelijän niihin mahdollisesti antamat vastineet, 3) väittelijän yhteenvedon siitä, miten väitöskirja on muuttunut esitarkastuksen jälkeen sekä 4) mahdolliset väitöstilaisuudessa esitetyt huomautukset epäeettisestä toiminnasta.
Vastaväittäjän/ien arviointilausunto
- Vastaväittäjän tehtävä on tarkastaa väitöskirja ja arvioida sen laatu.
- Vastaväittäjän/ien tulee viiden päivän kuluessa väitöstilaisuudesta antaa tiedekuntaneuvostolle yhteinen tai erilliset perustellut kirjalliset arviointilausunnot väitöskirjasta, jossa nämä esittävät myös oman esityksensä väitöskirjalle annettavasta arvolauseesta.
- Tiedekuntaneuvostolle antamassaan arviointilausunnossa (jonka lähtökohtana voi olla väitöstilaisuudessa esitetty loppulausunto) vastaväittäjä huomioi väitöskirjan lisäksi myös väittelijän puolustautumisen väitöstilaisuudessa. Arviointilausunnossa huomioitava väitöstilaisuuden osuus alkaa väittelijän lectio praecursorian jälkeen ja päättyy vastaväittäjän esittämään loppulausuntoon. Arviointilausunnossa ei tuoda esiin muita seikkoja kuin niitä, jotka esitettiin myös itse väitöstilaisuudessa ja joihin väittelijällä näin ollen oli mahdollisuus vastata.
Arviointilautakunnan arvolause-esitys
- Arviointilautakunta antaa tiedekuntaneuvostolle väitöstilaisuuteen, väitöskirjavaatimuksiin ja väitöskirjan arviointikriteereihin perustuvan esityksen väitöskirjan arvolauseesta.
- Arviointilautakunta tekee viiden päivän kuluessa väitöstilaisuudesta tiedekuntaneuvostolle perustellun esityksen väitöskirjalle annettavasta arvolauseesta.
- Esitys voidaan laatia suomeksi, jos väittelijä ja kaikki arviointilautakunnan jäsenet osaavat suomea. Muutoin esitys tulee aina laatia englanniksi.
- Arvolause-esityksen ja sen perusteluiden lisäksi esityksessä tulee tarpeen mukaan tuoda ilmi
- arviointilautakunnan jäsenien mahdollinen erimielisyys arvolauseesta sekä
- väitöstilaisuuteen mahdollisesti liittyneet erityisjärjestelyt tai -tilanteet, jotka ovat voineet vaikuttaa väitöstilaisuuden toteutumiseen.
- Arviointilautakunnan puheenjohtaja vastaa arvolause-esityksen toimittamisesta tiedekuntaan HelpJYU-lomakkeella Ota yhteyttä tohtorikoulutuksen palveluihin.
Vastaväittäjä ja arviointilautakunta lähettävät lausuntonsa tiedekuntaan tohtorikoulutuksen suunnittelijalle. Suunnittelija lähettää lausunnot väitöskirjan tekijälle ja vastuulliselle ohjaajalle. Ennen väitöskirjan arvostelua tekijälle on varattava mahdollisuus vastineen antamiseen vastaväittäjän/ien lausunnoista ja arviointilautakunnan arvolause-esityksestä. Tohtoriopiskelijalla on vastaväittäjän/ien lausunnon sekä arviointilautakunnan arvolause-esityksen tiedoksi saamisesta lukien seitsemän (7) päivää aikaa antaa niistä vastine.
Lausuntojen hyväksymisen tai vastineen antamisen jälkeen, mutta viimeistään määräajan päätyttyä tiedekuntaneuvosto voi arvostella väitöskirjan. Tiedekunnan tohtorikoulutuksen suunnittelija tiedottaa väittelijälle ja hänen vastuulliselle ohjaajalleen tiedekuntaneuvoston päätöksestä.
Tiedekuntaneuvoston arvostelupäätökseen tyytymätön tohtoriopiskelija voi tehdä oikaisupyynnön yliopiston muutoksenhakulautakunnalle. Tutkintosäännön 58§ mukaan väitöskirjan arvosteluun tyytymätön opiskelija voi tehdä oikaisupyynnön yliopiston muutoksenhakulautakunnalle 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta.
Tohtorin tutkintoa hakiessa tohtoriohjelman opetussuunnitelman mukaiset jatko-opintoihin kuuluvat opinnot tulee olla suoritettuina ja kirjattuina opintorekisteriin. Tohtorin tutkintoa ei voi myöntää ennen kuin tiedekuntaneuvosto on hyväksynyt väitöskirjan.
Esteellisyys
Väitöskirjan tarkastusprosessissa noudatetaan hallintolain mukaista esteettömyysvaatimusta (434/2003, 27 §). Väitöskirjan tarkastusprosessissa esteettömyys tarkoittaa, ettei kukaan siihen osallistuvista henkilöistä (esitarkastaja, vastaväittäjä, tiedekuntaneuvoston jäsen tai valmistelija, arviointilautakunnan jäsen) ole väittelijään sellaisessa suhteessa, joka voi asettaa hänen puolueettomuutensa kyseenalaiseksi. Huomioi Jyväskylän yliopiston esteellisyysohje Esteellisyys ja eturistiriitatilanteet Jyväskylän yliopistossa (Intranet Uno).
Kahden tai useamman tiedekunnan välinen tohtorintutkinto: kompensaation hakeminen
Jyväskylän yliopiston tiedekunta tai muu tohtorikoulutusta antava yksikkö (esim. Koulutuksen tutkimuslaitos tai Kokkolan yliopistokeskus Chydenius), joka on jatko-opinto-oikeuden myöntäneen tiedekunnan ohella osallistunut tohtoriopiskelijan ohjaukseen, voi hakea yliopistolta kompensaatiota suoritetusta tohtorintutkinnosta. Kompensaatiota voi hakea valmistuneista tohtorintutkinnoista, jotka eivät sisälly kompensaatiota hakevan yksikön ansaintaan yliopiston rahoitusmallissa.