LIFE Revives -projektipartnerit

Keitä me olemme?

LIFE Revives-hankkeessa on yhteensä 12 organisaatiota kolmesta eri maasta. Hanketta koordinoi Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitos. Suomesta hankkeeseen osallistuvat Metsähallituksen Luontopalvelut, Metsähallitus Metsätalous Oy sekä Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset. Ruotsista mukana ovat Norrbottenin lääninhallinto, urheilukalastusjärjestö Sportfiskarna sekä metsäyhtiöt SCA Skog AB ja Sveaskog Förvaltnings AB. Virossa hankkeen tavoitteita edistävät Tarton yliopisto ja Valtion metsänhoitokeskus.

Suomi

Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopistossa tehdään kansainvälisesti tunnustettua tutkimusta jokihelmisimpukan suojelemiseksi. Bio- ja ympäristötieteiden laitokseen kuuluva Konneveden tutkimusasema tarjoaa puitteet raakkujen kasvatukseen ja tutkimukseen lajin säilymiseksi.

Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskus

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskus) vastaavat erilaisista valtionhallinnon kehittämis- ja toimeenpanotehtävistä aluetasolla. ELY-keskusten ympäristö- ja luonnonvarat-vastuualueen tehtäviä ovat mm. ympäristön seuranta, ympäristönsuojelu, luonnonsuojelu, kulttuurimaisemien hoito, vesivarojen käyttö ja suojelu sekä maankäytön ohjaaminen.

Metsähallitus Luontopalvelut & Metsätalous Oy

Metsähallituksen Luontopalvelut vastaa suurimmasta osasta Suomen suojelualueverkostosta, johon kuuluu Natura 2000 -alueita kansallispuistoista ja luonnonpuistoista valtion retkeilyalueisiin ja laajoihin Lapin erämaa-alueisiin. Luontopalvelut ennallistaa metsiä ja soita luonnontilaiseksi ja hoitaa erittäin uhanalaisia perinneympäristöjä. Tehtäviin kuuluu myös arvokkaiden luontotyyppien ja lajien kartoitus- ja ylläpitotyö. Luontopalveluilla on pitkä kokemus jokihelmisimpukoiden suojelu- ja kunnostusmenetelmien, sekä makean veden luontotyyppien ja lajien inventointi- ja seurantatekniikoiden kehittämisestä ja soveltamisesta.

Metsähallitus Metsätalous Oy vastaa valtion omistamien monikäyttömetsien hoidosta ja käytöstä. Metsien pinta-ala on 4,8 miljoonaa hehtaaria. Metsätalouden lisäksi monikäyttömetsiä hyödynnetään luontomatkailussa, porotaloudessa sekä luonnontuotealalla. Niissä myös retkeillään, metsästetään ja marjastetaan. Metsätalous Oy turvaa biologista monimuotoisuutta myös hoitamalla aktiivisesti tärkeitä elinympäristöjä esimerkiksi ennallistamalla suo- ja puroalueita, poistamalla kalojen vaellusesteitä, luonnonhoidollisilla kulotuksilla sekä torjumalla haitallisia vieraslajeja. Metsähallitus Metsätalous Oy:n hallinnoimilla LIFE Revives -alueilla on tärkeä rooli jokihelmisimpukoiden elinympäristöjen ennallistamisessa ja säilymisessä.

Projektin nettisivu

Ruotsi

Norrbottenin lääni

Norrbottenin lääninhallinto vastaa hallituksen ja eduskunnan tekemien päätösten alueellisesta toteuttamisesta. Päätavoitteena on kestävän kehityksen edistäminen alueella. Norrbottenin lääninhallinto vastaa aluesuunnittelusta, ympäristönsuojelun seurannasta ja luonnonsuojelusta, mukaan lukien Natura 2000 -alueiden hallinta ja vesihuoltoon liittyvät tehtävät. Norrbottenin lääni on ollut aktiivisessa roolissa monissa LIFE-hankkeissa ja tätä kautta heillä on pitkäaikainen kokemus jokien ennallistamisesta sekä kunnostushankkeista.

Projektin nettisivu

Metsäyhtiöt Sveaskog Förvaltings AB and SCA Skog AB

Sveaskog on yksityinen metsäyhtiö, jonka metsät ovat FSC ja PEFC (FSC-C012140) sertifioituja. Yritys ottaa toiminnassaan huomioon ympäristönäkökulmat siten, että saavutetaan parhaat mahdolliset tulokset sekä ympäristö- että tuotantonäkökulmasta. LIFE Revives -hankkeessa pyritään vähentämään vesistöjen pirstoutuneisuutta kunnostamalla ja uudistamalla teiden siltaholveja ja mahdollistaen näin kalojen vaelluksen raakkujokiin.

SCA Skog AB on Euroopan suurin yksityinen metsänomistaja (2,6 miljoonaa hehtaaria). Metsämaasta yli 75 prosenttia käytetään aktiiviseen metsätalouteen, noin 5 prosenttia jää hakkuiden ulkopuolelle metsän luontoarvojen säilyttämiseksi. Metsää hoidetaan pitkällä aikavälillä ja se tarjoaa perustan SCA-raaka-aineiden tuotannolle. SCA Skog tuottaa kestävästi arvokasta puuraaka-ainetta, säilyttäen samaan aikaan metsien luontoarvoa.

Vapaa-ajankalastajien järjestö Sportfiskarna

Sportfiskarna-järjestö valvoo vapaa-ajankalastajien etuja Ruotsissa. Vuonna 1919 perustettuun järjestöön kuuluu nykyään yli 65 000 jäsentä ja 400 alueellista seuraa. Urheilukalastuksen harrastajia on yli 400 000. Järjestön ensisijainen tavoite on varmistaa vahvat ja terveelliset kalakannat puhtaissa vesissä. Järjestön toiminta on laajaa, sisältäen mm. erilaiset vesi- ja ympäristönsuojeluhankkeet, tutkimuksen ja ympäristökampanjat. Yhtenä tehtävänä tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuuksia tutustua luontoon ja kalastukseen. Sportfiskarna-järjestö toteuttaa käytännön kalastuksenhoito-ohjelmaa alueellisten toimistojen kautta. Toteutettuihin hankkeisiin kuuluu ihmisen aiheuttamien esteiden poistaminen joista, ja niiden ennallistaminen esim. tukiuiton jäljiltä. Toimenpiteet tukevat vaelluskalojen kulkua kutujoilleen ja sitä kautta jokihelmisimpukkakantojen elpymistä.

Viro

Tarton yliopisto

Tarton yliopisto on Viron vanhin ja suurin yliopisto. Ekologian ja geotieteiden instituutti, geologian laitos ja Viron Meri-instituutti toteuttavat Life Revives-hankkeessa laajaa seuranta- ja tutkimustoimintaa. Ekologian ja geotieteiden instituutin tutkimusalue kattaa kasvi- ja ekosysteemiekologian, hydrologian, maaperän biologian, bioinformatiikan ja ilmastonmuutoksen liittyvän tutkimuksen. Geologian laitoksella on käytössään tarvittava välineistö maaperän ja veden tutkimukseen ja seurantaan. Viron Meri-instituutilla on laaja kokemus lohikantojen tilan arvioinnista. Instituutti tarjoaa tutkimukseen perustuvaa arviointia ja neuvontaa eri sidosryhmille paikallisella ja alueellisella tasolla.

Valtion metsäkeskus, Riigimetsa Majandamise Keskus

Valtion metsäkeskus hallinnoi 45 prosenttia Viron metsistä (noin miljoona hehtaaria) ja ottaa toiminnassaan huomioon sekä kestävyyden että talouden, varmistaen ekologisen, sosiaalisen ja kulttuurisen omaisuuden säilyttämisen ja lisäämisen. Valtion metsänhoitokeskus vastaa myös luonnonsuojelutöistä valtion mailla. Sillä on syvällistä kokemusta ennallistamisesta, muun muassa uhanalaisten kasvi- ja eläinlajien elinympäristöjen palauttamisesta sekä esteiden poistamisesta kalojen vaellusreiteiltä. Metsäkeskukseen kuuluva Põlulan kalankasvatuskeskus keskittyy harvinaisten ja uhanalaisten vesilajien ex situ –suojeluun. Näitä ovat mm. jokihelmisimpukka sekä Atlantin lohi ja siika.

Projektin nettisivu